Meirän matka Pualaan, osa 1.

Lupailin eilen matkakertomusta Puolan retkestä.

Tässäpä sitä seuraa - kolmen ensimmäisen päivän osalta:

Meirän matka Pualaan, päivät 1-3

Matka (sinne, vaan ei vielä takaisin):

Matkan alku sujui hieman sekavahkoissa tunnelmissa; kukaan ei oikein tiennyt mistä ja milloin
bussi tarkalleen ottaen lähtee.

Matkaan päästiin kuitenkin ennen edes ensimmäistä pitkää.

Käteen lyötiin matkalippu ja sininen tarra, joka piti kiinnittää matkalaukkuun.
Laukku meni tarroineen ruuman puolelle ja ihmiset sisätiloihin.

Itse bussimatkasta ei kai voi kovin paljon kertoa; tylsää oli.
Pysähdyksiä tehtiin muutaman tunnin välein ennen aamuyötä.

Stallone on kohtuullisen huvittava ilmestys puhuessaan puolaa (Daylight ja Tango&Cash).

Frankfurt on myös ensinäkemältä helkkarin hienon näköinen kaupunki öiseen aikaan (vaikkakin
tutustuminen rajoittui n. 15 minuutin läpiajoon 12 aikaan yöllä).

Rajalla oltiin n. neljältä aamulla, passit tarkastettiin ja ausseja seisotettiin pihalla
muutama minuutti.

Perillä Katowizessa(?) oltiin sitten 11 aikaan päivällä.

1. päivä - lauantai.

1. päivän teemana oli matkailu ja suolakaivoksessa käynti.
Katowizesta matkaa jatkettiin junalla kohti Krakowaa.

Puolalaiset junat ovat juuri niin mukavia kuin viime kerralta muistinkin.

Tähän väliin sivuhuomautus Carmenin ja Sarahin lentolaukkujen innoittamana;
kannattaa matkustaa Puolassa helvetillisen ison pyörillä varustetun laukun kanssa.
Joka paikassa on pyörärampit ja/tai hissit matkalaukkuja varten - not.

Ko. kaupungissa tavattiin myös Zemekin puolalaistutut. Mukavaa sakkia.

Njooh. Krakowaan saavuttiin muutaman tunnin tylsähkön junamatkan jälkeen. Kaupunki
on edelleen kaunis!

Pienen odottelun ja mudassa seisoskelun jälkeen matka jatkui taksibussilla kohti hotellia.
Perillekin päästiin vain viiden tai kuuden u-käännöksen jälkeen (kuskilla oli katu tiedossa, muttei hotellin
tarkka sijainti).

Hotelli oli ihan ok hintaansa nähden (n. 10 euroa / yö).
Komiat jalopuiset kalusteet ja kaikki:)

Njooh. Pienen lepuuttelun ja suihkuilun jälkeen lähdettiin kohti Wiliezckan suolakaivoksia.
Kuski oli varmaankin saanut ajokorttinsa samasta paikasta kuin Vatanen ja Mäkinenkin,
ainakin vauhti oli samaa luokkaa.

Perillä odotti sama kauhistus kuin viimeksikin; 60 metrin laskeutuminen alas kaivokseen
puuportaita pitkin. Siitä kuitenkin selvittiin tälläkin kertaa ilman sydänkohtausta (ainakin omaksi hämmästyksekseni).

Opas oli tällä kertaa nainen ja puhui englantia, tosin kohtuullisen kelvottomasti.
Tai noh, teknisesti ihan hyvin, mutta vailla minkäänlaista intonaatiota - puhe oli pelkkää monotonista puppua.
Asia kävi kuitenkin selväksi.

Kierros meni kaikkineen käytännössä samalla tapaa kuin viimeksikin, tosin nähtävää riitti kyllä
toisellekin kerralle. Seiniä tuli maisteltua - kyllä ne suolaa olivat.
Oluet jäivät juomatta lopussa, koska kiirus oli kohtuullinen.

Hissimatkakin oli elämys, vaikka tiesi mitä odottaa.
(Kolmikerroksinen kaivoshissi, johon yhteen hyvin pieneen koppiin tungetaan 8 ihmistä...).
Samasta hissistä löytyi yllättäen suomalainen pariskuntakin - eikö meistä pääse missään eroon?

Kaivoskierroksen jälkeen otetiin ryhmäkuvia hirviä kasa. Onpahan sitten niitäkin olemassa.

Taksi haki kaivosmatkailijat kaupunkiin syömään Peasant's Inn:iin. Ruoka oli hyvää, mutta annos
kohtuullisen pieni ja selkeästi kallein koko reissulla.
Puolalaisista perinneruoista tuli maistettua speckiä(?), eli rasvaa, jossa oli lihanpaloja
tai jotain. Yllättävän hyvää sekin.

Syömän jälkeen lähdettiin diskoon, mutta tästä keikasta ei sen enempää tällä kertaa.

Kotiin palattiin kävellen "15 minuutin" matka, joka kesti tunnin.

Tähän väliin sivuhuomatus:
puolattaret ovat kohtuullisen sieviä.

2. pvä - sunnuntai

Toinen matkapäivä aloitettiin aamiaisella hotellilla.

Kahvi oli äärimmäisen pahaa (instant-kahvia) ja jurgurtti hyvää, vaan ei tarpeeksi täyttävää.
Ko. ateria ei siis kuulunut huoneen hintaan.

Aamiaiselta lähdettiin kaupunkikierrokselle oppaan johdolla. Miekkonen puhui puolaa, mutta
tulkki löytyi Koblenzissa opiskelleista veikkosista; taso oli vähintäänkin riittävä.

Kierros kesti ehkä 4. tuntia.
Jonkinlaisena kohokohtana kai voi pitää Wavelin kellotornissa käyntiä (ja taas - ne portaat!).
Lohikäärme oli myös mukava nähdä.

Kierroksen jälkeen syötiin, tällä kertaa opiskelijapaikassa.
Ruoka oli parempaa ja halvempaa kuin edellisenä päivänä - yllätys.

Syönnin jälkeen käytiin shoppailemassa ja olusella.

Illan päätteeksi suunnistettiin juutalaiskortteliin.
Jostain korttelien uumenista löytyi pieni jazz-baari illanistumispaikaksi.
Baarissa muuten tarjoiltiin Finlandia-vodkaakin;)

Liian kovaääniset austarialaishemmot lopettivat ilon kuitenkin kohtuullisen lyhyeen ja matka jatkui
takaisin kaupungille syömään (Hector jaksaa syödä uskomattoman paljon).

Sivuhuomio kansainvälisestä pikaruoasta:
Olen nyt syönyt kebabia kaiketi kolmessa tai neljässä maassa ja saksalainen Döner vie voiton.

McMurhaajan ja monen muunkin ruokapaikan jälkeen matka jatkui kotiin - väsy iski matkaajiin.
Kolme taksia kiidätti rellestäjät öisen kaupungin läpi hotellille.

3. pvä - maanantai

Maanantaina herättiin kohtuullisen hyvissä ajoin, koska huone piti luovuttaa kymmeneltä.

Jutut suomalaisesta täsmällisyydestä ja espanjalaisesta hulivilikulttuurista eivät muuten välttämättä
olen tuulesta temmattuja - kymmeneltä alakerrassa pyöri vain suomalaisia ja Golf.
Kun kerran aikaa oli, "nautin" Janin kanssa aamukahvit (pannukahvia, whee).

Matkaa jatkettiin kaupungin keskustaan taksibussilla kaikkien kamojen kanssa.
Alkupäivän ohjelmana oli shoppailu ja shoppailu.
Muutama levy tarttui mukaan paikallisesta musiikkikaupasta, mutta siinä olikin sitten
ostoksia tarpeeksi allekirjoittaneen osalta.

Loppuajan istuinkin Zemekin ja Agan kanssa laukkujen seurana kortteja kirjoittamassa.

Carmen ja Hector ovat armoitettuja ostoksilla kävijöitä, muuta en voi sanoa.

Espanjalaistenkin saavuttua paikalle pääsi matka jatkumaan linja-autoasemalta kohti Zakopanea.

Zakopane on vuorilla.

Lämpötila oli huomattavasti alhaisempi ja jouduin
ensimmäistä kertaa reissulla nöyrtymään pitkiin housuihin ja takkiin.

Majoituspaikka oli pieni rähjäisen näköinen talo hieman prameamman kämpän takapihalla.
Sisätilat olivat kuitenkin positiivinen yllätys kaikin puolin - ei mitään valittamista.

Golfin järkytykseksi suomalaiset vaan nukkuvat alasti (tai itse asiassa kylläkin bokserit
jalassa - mutta se on miekkosen mielestä alasti).
Nukuin siis samassa huoneessa Zakopanessa Golfin, Hectorin, Janin ja Johannan kanssa.

Majoittumisen jälkeen lähdettiin kiireen vilkkaan kohti laskettelurinteitä.

Rinteiden edessä on talviurheilukylä matkamuistomyymälöineen - tähän aikaan vuodesta
tosin hieman autio.
Kiskobussilla matka mäen päälle ja mahtavien maisemien äärelle sujui rivakasti.
Ylhäällä oli kohtuullisen kylmä, mutta näkymät vuoristoon olivat vaivan arvoiset.

Hectorilla oli muuten vaivaiset kuusi kerrosta vaatetta päällekkäin ja silti oli kuulemma
kylmä...

Ylhäällä palloiltiin muutama hetki ja otettiin kuvia (taas!).

Alas mäjestä tultiin jalkavoimin mustan rinteen metsäreittiä pitkin.

Ette muuten ikinä arvaa, mitä mäessä pysähdyttiin tekemään?

Paalupaikan jo alkumatkasta varmistaneena saavuin ensimmäisenä odottelemaan virallisen
espanjalaismiekkosen perilletuloa n. 15 minuuttia muiden jälkeen.

Ja taas otettiin kuvia.

Syömäänkin päästiin - ruoka oli selkeästi halvempaa ja parempaa kuin Krakowassa.
Täytyy tunnustaa, että jouduin melkein jättämään kanan rintapalasta osan syömättä - oli nimittäin
sitä luokkaa iso.
Spekiäkin tarjoiltiin - tällä kertaa hieman eri koostumuksella. Suola paransi makua hieman.

Ruokailun jälkeen väsyneet matkailijat hyytyivät hotelli kotivaloon.

[Neljännestä päivästä jatketaan huomenna]