Harmaita helmiä.

Koodauksen lomassa löysin verrattoman ja monikäyttöisen kulmatyöpisteeni hyllyltä valkoisen filmipurkin. Tiedättehän? Sellaisen, jossa kuvattu filmi viedään valokuvausliikkeeseen?

Olen viimeiset vuodet luullut purkin sisältönä olevan ruuveja ja käytöstä poistettuja jumppereita, vaan totuus on luuloa ihmeellisempi.
Kyllähän purkissa niitäkin näytti olevan, mutta suurimman osan tilasta haukkaa erinäinen määrä harmaita lasipinnotteisia helmiä.

Mistä ne sitten ovat kotoisin (jos mistään)?

Neiti M osti aikanaan rannekorun allekirjoittaneelle. Ajatteli kait, että mokoman käyttäminen pehmentäisi vaikutelmaa tai tekisi jotain muuta hienoa ja merkittävän loistavaa - muuttaisi kenties vähemmän tylsäksi;)
Jossain kohtaa jopa totuin rannekorun käyttöön kunnes mokomasta katkesi kuminauha. Keräsin helmet talteen ja laitoin ne odottamaan uusia ja parempia päiviä varmaan paikkaan.
Tänään sitten paljastui se varma paikka.

Tässä kohtaa etupenkissä istuva londri huutaa kysymyksen: "Miksi olet säilyttänyt ne helmet? Ai niin - miten tää muuten tehdään ja mistä on kyse?.

Erittäin hyvä kysymys.

Parempia aikoja on koettu välissä, mutta rannekoru ei ole palannut vanhaan muotoonsa. Uusia päiviä on eletty kohtuullisen tarkasti kolmen vuoden edestä.

Muistot tuolta ajalta (ja sitä seuranneilta vuosilta, tapahtumilta ja ihmisiltä) muistuttavat paljon noita harmaita pieniä jyväsiä.
Aivan kuten helmetkin muistot putkahtelevat sieltä täältä täysin odottamattomiin aikoihin hämmentäen pienen miehen mieltä.

Jokohan sitä vihdoin osaisi päättää mitä helmille tekee? Heittääkö roskiin vai kasatako takaisin koruksi?