Unia, jäänteitä ja kovaa peliä.

Viikonloppu mennä hyrskytti ja pitäisi taas orientoitua uuteen viikkoon. Väsymys painaa silmiä kiinni, olkapäissä tuntuu mielenkiintoiselta ja kurkussa asuu pieni kaktus.
Eilinen ilotulitus oli ihan komia, mutta alkoi julmetun aikaisin. Miksi ihmeessä tarkkaa alkamisajankohtaa ei voi ilmoittaa? Viime vuonna rahojen taivaalle pamahtamista joutui odottamaan sikamaisen kauan, tänä vuonna homma oli jo alkanut kun ehdin paikalle.
[Toim.huom.: Tässä välissä ajatus harhautui johonkin ihan muuhun kuin viestin kirjoittamiseen. Yritän parantaa tapani.]

Sitten se itse asia. Näin mielenkiintoisen unen. Päiväjäänteiden, omien tunteiden ja kokemusten osa sekavasta tarinasta lienee jossain määrin selvä?

Olin unessa saanut jälleen kerran kertausharjoituskutsun ja päätynyt takaisin vanhaan kunnon isoon H:hon. Paikalla oli enemmän tai vähemmän sama porukka kuin edellisissä oikeissakin harjoituksissa, syy kutsumiseen oli muutto. Patteri muutti uuteen paikkaan (tai jotain).
Siellä sitten pakkailtiin tavaroita ja käytiin välillä melkein jäämässä maalilennokin alle. Metsässä tuli rymyttyä.
Jossain kohtaa unta muutto vaihtui lapsuudenkotini muutoksi pois maaseudun rauhasta kaupunkiin. Pakkasin tavaroita omassa huoneessani ja taivastelin muuttomiehille (jotka olivat skerdiskavereita tai kapiaisia) hienoja paikkauksia huoneessa ("Katto nyt miten ne paikkas tän. Ei tota ruuvin kantaa voi jättää noin ylös! Ja noin isot ruuvit"). Samaan syssyyn nuorempi sponsori saapui kyselemään, että mitä tehdään sille kakskutoselle? Pitäisi siellä ainakin käydä katsomassa, ei sitä voi näin jättää.
Kakskutoseen sitten menin. (Lievänä selityksenpoikasena: ilmeisesti reaalimaailmassa edellisenä syksynä tehdyistä päätöksistä poiketen olin tehnyt neiti K:n kanssa päätöksen pitää asunto Hämeenpuistossa kun kumpikaan ei ollut vielä päätöksestä varma.) Saavuin asuntoon, kaikki oli käytännössä ennallaan. Kukkia oli käynyt joku kastelemassa (ihmettelin niiden hyvää kuntoa), verhot olivat kiinni ja toinen kissoista mourusi keittiössä. Avasin verhot, kastelin kukat ja ihmettelin ympäri kämppää.
Parveke oli muuttunut ihan oikeaksi kattoterassiksi. Kävin katsomassa alas Hämeenpuistoon ja huomasin kukkien olevan rutikuivia. Kastelukannu oli oven vieressä portaalla, mutta sitä kurottaessani meinasin tipahtaa alas kadulle. Istuessani järkyttyneenä ylimmällä portaalla neiti K (tai ainakin sama hahmo) ilmaantui paikalle. Olin tehnyt päätökseni; asiasta pitää puhua ja asunnosta luopua liian kalliina. Eikä siitä enää mitään tulisi.
Otin asian puheeksi ("meidän täytyy puhua tästä asunnosta" - "niin täytyy. Eikös me vaihdettu se toinenkin puoli takuuvuokraa mun maksamaks?" - "Vaihdettiinhan me. Mitä sitten?" - "No sää tietysti maksat sen ja sitten muutetaan tänne takaisin, mää haluan niin" - "Jaa mitä?").
Taas kerran miestä oli lyöty palikalla päähän - mitä ihmettä? Nainen halusikin yhtäkkiä muuttaa takaisin yhteen vuoden erilläänolon jälkeen. Itse olin jo kypsytellyt asian ja päätökseni tehnyt.

Näille paikkeille uni sitten loppuikin. Yhtäläisyydet todelliseen maailmaan lienee kohtuullisen helppo huomata, mikäli tekee hetken luovaa ajatustyötä (ja tietää mistä on kyse;)).
Muille tiedoksi; unen tapahtumilla ei ole todellisuuspohjaa. Neiti K ylläpitää keskinäistä radiohiljaisuutta, uutta KH-kutsua ei ole (vielä) tullut ja muuttamassakaan en ole.
Ota siitä sitten selvää kun ei selvää ota muutenkaan (vai mitä?).

Niin juu. Ylennystä ei tipahtanut. Pitäkää tunkkinne saatana.