Tänään ei mittään.

Voi, sanoi mustapartainen, voi, mies haroessaan hiuksiaan tuskissaan.

Kaikki oli mennyt päin helvettiä, näin meidän kesken. Mustapartainen oli nukkunut huonosti jo pitkään, tehnyt aivan liikaa töitä ja ollut muutenkin aivan liikaa menossa.

Mustapartaisen ilmiasu muistutti enemmän Kalevan Alkon entisiä suurkäyttäjiä kuin kunniallista tutkijaa; mustat muovipussit silmien alla puhuivat omaan kieltään satunnaisille tarkkailijoille; jotainhan sitä on vedetty.

Niinpä niin. Niinhän sitä on.

Kahvia, ja paljon. Tai oikeastaan eipäs vähätellä: helvetin paljon.

Ehkä ne mustat pussit mustapartaisen silmien alla ovatkin täynnä kahvia?

Nääh.

Kaljaa kuitenkin. Tai kossua.

Mustapartainen repii vuoroin hiuksiaan, vuoroin partaansa. Miten ihmeessä tässä taas kävi näin?

Enpä tiedä.

Motivointia a la Ameeban työpaikka.

<avautuminen>

Ei vittu sanon minä.

Jaa niin miksi?

Meillä töissä osataan motivointi, harvinaisen hyvin.

Kolme päivää konferenssissa, meno yön yli junalla koska firma ei maksa kotimaan lentoja ellei matkaan mene yli kahtatoista tuntia, tulo junalla, kahdeksan tuntia.

Kävely tapahtumapaikalle hotellilta, kävely rautatieasemalta hotellille ja kaikki tietenkin myös toiseen suuntaan.
Koska firma ei maksa takseja ja busseja ei yllättäen kulje kovin hyvin.

Esitelmä vaivalla kirjoitetusta artikkelista, aktiivista keskustelua, verkostoitumista.
Vähän unta, paljon töitä.

Ja sitten, kotiinpaluumatkalla sähköpostissa odottaa viesti sihteeriltä:

Pomo haluaa tietää piditkö esitelmän XX:ssä. T: Sihteeri.

No mitä vittua? En pitänyt, ihan piruuttani vaan hengailin paikalla kolme (työ-)päivää muiden töiden kasautuessa.

Ihan vittuillakseni matkustin junassa yhteensä melkein kaksikymmentä tuntia kolmen ja puolen päivän sisällä.

Ihan vaan vittuillakseni tein artikkelia työkaverin kanssa hiki hatussa (omalla ajalla).

Ihan vaan vittuillakseni.

Mitä helvettiä? Jos menen konferenssiin esittelemään paperin, oletus on varmaankin että myös pidän esityksen, ei muuta,

Kyllä meillä osataan motivoida.

Mol.fi, sinne se työ mennyt on?

</avautuminen>

Säätöä ja vääntöä

Ei se olekaan niin helppoa.

Uuden leiskan vääntäminen siis.

Etenkään kun pitäisi samaan aikaan valmistella huomisia luentoja, vääntää muutamaa projektia ja varailla junalippuja ensi viikon konferenssiin.

Väsymys kiusaa, edelleen. Siitä tuskin pääsee eroon.
Tai noh, ehkä sitten haudassa.

Sekään ei muuten helpota leiskan vääntöä.

Eikä helpottanut lauantaina juostua puolimaratoniakaan.

Hoh hoi.