Sikermä.

Synkistelytunnelma.
Siispä sikermä sanoja.

Surut
Minä seisoin ja huusin
tappara kädessä:
"Tulkaa, nyt tulkaa,
tulkaa kaikki,
te miel'alat apeat, te vastasäät vaikeet,
huolten huuhkalinnut ja sydänsurut haikeet,
niin koitamme kerran,
ken meistä voittaa,
ja voitettu olkoon
ääneti niinkuin
hauta, mi kuusten
keskellä hiljainen on."

Näin minä huusin
tappara kädessä,
katsoin uhmaten
kalliosolaan
uotellen kuoleman karjaa.
"Pelkäätkö Tuonelan
untelo ukko,
pelkäätkö vuossadan
nuorinta lasta,
pelkäätkö päivyen poikaa?"

Eivät ne tulleet
silloin surut,
tulivat silloin,
kun makasin maassa
kamppaillen Luojani kanssa.
Tulivat takaa kuin konnat, löivät
kahleisiin minut, mierolle möivät,
tekivät minusta
heikon miehen,
polttivat otsaani
orjan merkin,
jota ei huuhdo
vesi, ei veri,
eikä huulet kauneimman neidon
-- E.Leino, Suru / Pyhä kevät, 1901

Lisää. Kuunneltu viime keväänä kohtuullisen usein. Lensi roskikseen Saksassa.

kun lakit päähän vedettiin
kaikesta kaikki tiedettiin
mitä vanhemmiksi vartutaan
sitä tyhmemmiksi muututaan
enkä minä ainakaan
mistään tiedä paskaakaan
eilen kun kotiin palasin
avain ei sovi lukkoihin
ikkunasta vaatteitani lentää
-- A.Kela, 1972 (osa) / Suuria kuvioita, 2003

Ja tämä soitetaan sitten joskus Ameeballekin.

On suo. Pitkospuut. Tienä on vain pitkospuut.
Ja ne vie luokse töllin harmaan töllin huolenharmaan.
Pois on asukas. Autioituu pirtti ja seinät sammaloituu.
Pois veivät Peltoniemen Hintriikan.

Hän sai köyhyyden. Osakseen sai köyhyyden.
Vierahaks' joskus hallan varmaan, joskus hallan varmaan.
Nyt on huoli pois. Lopun saivat puute ja huolet, maiset vaivat.
Pois veivät Peltoniemen Hintriikan.

Ja onni ihmeellinen vasta onhan Hintriikasta
päästä jälleen kuulemaan miten veisataan!
Niin harvoin tänne tuolta hallaiselta suolta
köyhä joutaa lähtemään leipäkiireiltään.
Toi äiti pienen Hintriikkansa kerran kastejuhlaan Herran.
Jäi jo kauas taa aika leikin, nuorena kirkkoon sitten veikin
mies rakas Peltoniemen Hintriikan.

Ei elä onni hallasuolla, siellä kukka kuolla
tahtoo ennen aikojaan kesken nuoruuttaan.
Niin myöskin päivä koitti, jolloin kellot soitti
puolisolle Hintriikan hetken muutaman...
Sai kohtalokseen suon ja töllin harmaan, suon ja töllin harmaan.
Pois on asukas. Autioituu pirtti ja seinät sammaloituu.
Pois veivät Peltoniemen Hintriikan.
-- Peltoniemen Hintriikan surumarssi / Helismaa

Leskinen sanoo ja Tervomaa laulaa sen hienosti. Kuunneltu edellisenä syksynä ahkeraan:

Osaan sanoa kymmenellä kielellä kiitos
Osaan hyvää uutta vuotta toivottaa
Mutta aamuöisin loistavaa tähteä en kiinni saa

Saatan kohtaa vaikeudet silmästä silmään
Saatan olla hiljaa jos niin vaaditaan
Saatan seppeleen mä laskea ja lähteä jatkamaan

Rakkaus on kuollut elämän virtaan
Pelasta mut jos se sopii sinun pirtaan
Pelasta mut, Pelasta

Voisin kulkee väsymättä maailman ääriin
Voisin tulla takaisin ja hengähtää
Mutta sinä kun oot mennyt
Ei henkeäkään mulle jää

Maailman tuuliin mä menetin rakkaan
Pelasta mut jos se käy sun almanakkaan
Pelasta mut, Pelasta

Heikosti tajuan mä elämisen taikaa
Pelasta minut jos sinulla on aikaa
Pelasta mut, Pelasta mut
-- J. Leskinen, Rakkauden haudalla

Hmm. Pirteää?
Ei.

Ei tarvitsekaan.
Väsyttää.