perjantaina, toukokuuta 21, 2004

Our trip to Poland, day 4.

Jatkan taas kerran lupaamaani matkakertomusta (ei sillä että tämä kiinnostaisi ketään, mutta teiltähän ei kysytä edes mitään:)).
Vuorossa on tällä kertaa päivä 4.

Meirän matka Pualaan, päivä 4.



Neljäs päivä


Neljäs päivä aloitettiin jo seitsemältä aamulla.

Vähän kahdeksan jälkeen taksibussi hanki meirät jokiretkelle sateista huolimatta.

Matka kansallispuistoon kesti melkein puolitoista tuntia, joten persuus oli taas
vaihteeksi koetuksella.

Välissä otettiin _taas_ valokuvia "idyllisestä" linnasta ja padosta.

Kansallispuistoon saapuessa ilma oli mitä kaunein ja joki näytti lähes houkuttelevalta.
Matkaan päästiinkin onneksi melkein heti saapumisen jälkeen.

Lauttaan mahtuu kerralla 15 matkustajaa ja kaksi työntekijää, joiden tehtävänä
on ohjailla ja meloa eteenpäin joella.

Joki mutkittelee Puolan ja Slovakian rajalla käyden molempien maiden puolella.
Nyt on siis käyty tällä reissulla Saksassa, Puolassa ja Slovakiassa;)

Nimensä virta oli saanut Tonavalta - suomeksi kaiketi Tonavainen tai jotain.

Matka sujui mukavasti maisemia pällistelessä, kunnes tunnin matkan jälkeen alkoi
aivan hirvittävä vesisade.
Sateenvarjon alla värjötellessä aikaa meni rattoisasti 15-20 minuuttia...
Lopputuloksena oli kaunis keli loppumatkalle ja 14 erittäin märkää ihmistä
lautassa - etenkin kun matkalla oli muutama pienehkö koskikin.

Lauttamatkan päätteeksi myytiin valokuvaa lauttamatkustajista.
Pukkaan senkin jossain vaiheessa internjevitsiin (tai sitten en.).

Muutaman sadan metrin kävelymatkalla taksibussille alkoi taas vaihteeksi satamaan vettä...
Rakeitakin saatiin niskaan samalla vaivalla.

Bussissa istuttiin taas tunnin verran ennen Zakopaneen saapumista.

Perillä hotellilla viihdyttiin alakerran pienessä huoneessa vodkaa juoden ja vaatteita
kuivatellen.

Kuivien vaatteiden vauhdittamana lähdetiin shoppailemaan keskustaan.
Kojut hiihtokeskuksen edessä olivat tällä kertaa auki, joten Hector pääsi ostaamaan kenkiä (yhteensä kai 8 paria koko matkan aikana).

Puolalainen maalaisjuusto on muuten varsin hyvää - tästäkn löytyy kuva.

Mukaan tarttui ostoskadulta Blendin villapaita 10 eurolla.

Hirveällä kiireellä syöty Pizza Hut -ateria edelsi pikaista siirtymistä kohti Krakowaa ja
Rybnikiä.

Rybnikiin saavuttiin bussimatkan ja kahden junailun jälkeen puolilta öin.
Paikka oli ja on Rybnikin yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta majoitustiloineen.

Ai niin - ennen perille pääsyä odottelin muutaman muun kanssa puoli tuntia taksia
rautatieasemalla. On muuten vielä tylsempi paikka kuin Keravan vastaava.

Loputa pääsimme kuitenkin majoittumaan Venus-asuntolaan.

Ensimmäisen yön nukuin pitkästä aikaa hyvin omissa oloissani.

Ei kommentteja: