Ammuu (sanoi Mansikki kun taso laski)

Tämänkin blogin taso on laskenut huolestuttavissa määrin viime aikoina.

Tekstit käsittelevät lähinnä juomista ja olemista ja kauniit ajatukset ovat jääneet jonnekin sinne vodkahöyryjen sekaan.

Lupaan kuitenkin parantaa tapani tulevaisuudessa;)

Yliopiston mikroluokka ei vaan ole kovin inspiroiva paikka pitkään harkituille filosofisille teksteille elämästä, rakkaudesta ja ahdingosta.

Huoh.

Kai se pitää vaan kotiin lähteä.

Hohoi.

Maata näkyvissä? Ehkä ensi viikon jälkeen...

Eilen oltiin taas kännissä (kyllä, tietty trendi on havaittavissa), tällä kertaa vähän isommissa
bileissa Oberwerthissä.
Katolinen Studentenwerk oli vääntänyt ihan mukavat kestit pystyyn.
Bilepaikkana oli iso omakotitalo puutarhoineen Rheinin rannalla.

Paitsi että saksalaisten tapa tunkea kaikki siihen pienimpään ja tunkkaisimpaan huoneeseen
koko paikassa on jossain määrin ärsyttävä.

Kotiintuloajasta en ole ihan varma, mutta kaipa se jotakin neljän-viiden kieppeillä oli.

Jottei viikosta tulisi liian selvä on sunnuntaina vielä puolalaisbileet Circus Maximuksessa.

Maksa, mihin sie livistit?

Thank you for booking with Ryanair.

Jepjep.

RA yllätti taas kerran laskemalla hintojaan. Noh, varasin lennot vaikkakin
kohtuullisen kalliiksi tulee edelleen (yht. 112 euroa:().

Hintateknisistä yksityiskohdista johtuen laskeudun Tampere-Pirkkalaan jo keskiviikkona 30.6 ja
takaisin ihmisten ilmoille pöräytän sitten sunnuntaina.

Tilaankin tässä kohtaa hyvän kelin sitten koko ajaksi Suomessa.
Kuuluiko?

Terassien on myös syytä olla auki (tai ainakin Koskipuiston kunnossa).
[Ja pussikaljan kylmää... Saksan hintojen jälkeen en varmaan pysty ostamaan baarissa kotopuolessa mitään.]

Vikaa vikaa vikaa

Jossain on kai jotain vikaa vikaa vikaa kun kun
ainakaan Opera ei löydä löydä ameebaa palvelimelta lta.

Vikapartio!

[IE:llä homma toimii kuin junan vessa. NT ja Opera 7.03 ei liene kaikkein paras
lauta surffailua varten.]

Liha on heikko

En voinut vastustaa kiusausta törmätessäni taas vahingossa mattinykäsnettiin.

Siispä, koottuja Matti-lainauksia:

• Kun sä lähdet hyppyyn, sä olet ihan yksin. Sä joudut siinä hyppyrinnokalla tekemään yksinäsi ihan omat ratkaisut. Sä oot siellä ylhäällä ihan up yours.


• En suosittele antabusta kenellekään. Sen kanssa tulee ryypätessä ihan kammottava olo.
  [Ilman antabustakin saa kaamean olon aikaiseksi...]


• On kaksi osaa ihmisiä. Joku vetää huumeita, joku urheilee, joku vetää itsensä loppuun ja joku vaan nukkuu.
  Minä kuulun siihen porukkaan, joka nukkuu, urheilee, rakastelee ja hakkaa itseään ja voipi olla, että siinä joskus osuu toiseenkin ihmiseen.


• On se aika epäkornia käytöstä.

Sääli että Matin lausahduksia on niin vaikea kääntää millekään muulle kielelle...

Öriöri

Känniääliöuutisista hyvää päivää.

Kenenkähän hyvä ajatus oli lantrata vodkaa sangrialla?
Juoma oli kyllä varsin hyvää, mutta tänään siitä sitten kärsii...

Eilen oli siis taas kerran Clubraum ESG:llä.
Sitä ennen vedin Janin kanssa suomalaiskansalliset perspohjat kämpillä (puolalainen vodka on
yllättävän hyvää).

Porukkaa oli älyttömän vähän ja meisinki ei kovin erikoinen, mutta kännin suuruudesta johtuen
mikään ei haitannut menoa.
Sivumennen sanoen; en ole ollut sitten grillikauden avajaisten niin humalassa kuin eilen.

Tänään on Bacardi Party katolisella asuntolalla ja huomennakin pitäisi taas pileistää.
Voi maksa parkaa.

Sitten toisiin asioihin.

MiVi:n lähettämän linkin innoittamana:

• Daddy, why did we have to attack Iraq?


• Michael Moore hates America


• And Michael Moore himself


• Moore exposed

Vinkistä "Michael Moore hates America" -sivulle saamme kaikki kiittää Wall Street Journalin Euroopan versiota.
Lehti on pullollaan uskomatonta tuubaa - kannattaa joskus tutustua.
Tänään luin mm. koskettavan kokosivun tarinan amerikkalaisesta sotilaasta, joka pelasti ryhmänsä hyppäämällä kranaatin päälle. Whee. Ihailtavaa sankaruutta?

Mooren uusin leffa pitäisi kyllä nähdä (Fahrenheit 9/11), sitä luokkaa paljon on aiheuttanut napinaa ja vinkumista WSJ:ssäkin.
"Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa"?

Niisk

Sanoi mies ja niisti joskus-muinoin-valkoiseen nenäliinaansa.

Ei sillä että mitää koskettavaa olisi tapahtunut, mutta flunssa pukkaa edelleen päälle.
Tänään tosin jo vähän vähemmän kuin eilen.

Muistui muuutamaa muuta blogia lukiessani ystävieni A:n ja P:n kanssa käymäni keskustelut oikeudesta maailmassa - viattomia amerikkalaisia sotilasparkoja
ei saa syyttää epäinhmillisessä kansaivälisessä tuomioistuimessa.

Ensi viikko onkin sitten lomaa luennoista (Pfingstenferien).
Mitähän helvettiä sitä sitten oikein tekisi?

Touria pitäisi mennä katsomaa heinäkuussa, mutta tarkka aika ja paikka ei ole vielä tiedossa.
Kysymys kuuluukin: Etelä-Ranska vai Belgia?

Asioita täällä pällistellessä tulee väkisinkin mieleen, että sodanjälkeisissä saksalaisissa sukupolvissa on jotain vikaa.

ATK-luokka vaikenee, mutta vain hetkeksi.

Uupunutta vaikerointia

Hoh hoi. Lievää pahemmassa flunssassa aika moni asia alkaa ottamaan helposti päähän.

Esimerkiksi saksalaisten täydellinen kykenemättömyys ruokalan suunnittelussa ja printtereiden sijoittelussa on eräs näistä asioista.
(Ensimmäinen on suunniteltu siten, että ruokajono tukkii molemmat uloskäynnit ruuhka-aikana, jälkimmäisessä mikroluokkaan ei mahdu ovesta jos joku odottaa tulosteitaan printterin vieressä).

Jo aikaisemmin mainitsemani kahviautomaatti on se toinen tänään v*tuttanut kohde.
Kuinka voi olla edes mahdollista ettei isoille miehille pälkähdä päähän mennä juttelemaan jonnekin muualle kuin siihen automaatin eteen? Muutaman metrin jono takana voisi antaa vinkkiä johonkin suuntaan.

Enivei.

Ilma on selkeästi parempi ja lämpimämpi kuin eilen - jos jotain positiivista näkökulmaa pyritään hakemaan;)

Pualan viimeiset päivät

Puolan matkan viimeinen osa seuraa (johtajaa):

5. päivä

Viidennen päivän aamu aloitettiin hiemän myöhemmin johtuen tolkuttoman suuresta univelasta.

Aamiaiselle kuitenkin päästiin käytävän varrella sijaitsevan suihkun kautta.

Zemekin yliopisto oli kutsunut meidät virallisesti urheilupäiväänsä vieraiksi.
Siispä - keskiviikkona urheiltiin (ja juotiin olutta, paljon olutta).

Kahdeltatoista oli virallinen päivän avajaistilaisuus, tosin tätäkin ennen taidettiin
jo käydä oluella (kolme slotia / tuoppi ?).

Avajaistilaisuus oli perinteisen kuivakka rehtorin pitämine puheineen kaikkineen.
Siitä ja virallisista kuvista em. arvokkaan herrasmiehen kanssa selvittiin ja päivän pääasia pääsi alkamaan.

Oluen lomassa katseltiin urheilua (lentopalloa, jalitsua jne) ja saatiin punaiset pelipaidat ylle.
Mustan magian merkki jätti jälkensä selkäpuolelle (#77).

Ennen hulvatonta urheiluosuutta käytiin vielä purjehtimassa vieressä olevalla järvellä (jossa muuten oli ehdoton uimakielto).
Täysin tuuleton sää ja lievä ylikuorma paatissa tekivät
matkanteosta - hmmm - hidasta.

Loppumatka järveltä takaisin laituriin hoituikin sitten venettä kuskanneiden
oppilaskunnan häiskien soutaessa. Sivumennen sanoen: lähes jokainen
suomalainen soutaisi paremmin kuin miekkoset, jopa helsinkiläinen:)

Pitkällisen pällistelyn, auringoton ja kaljanjuonnin jälkeen päästiin vihdoin urheilemaankin.

Lajeina olivat köydenveto, pussijuoksu, joukkuepituushyppy ja munankuljetus.

Urheasta taistelusta huolimatta hävisimme likimain jokaisen lajin ( =( ).

Tässä voinee kuitenkin syyttää tuomaripeliä - meillä oli aina tasan sallittu määrä, muilla ehkä "hieman" enemmän tai vähemmän osallistujia lajista riippuen.
Mm. joukkuepituushypyssä kukaan ei vaivautunut laskemaan joukkueissa hyppivien päälukua...
(Kuinka niin huono häviäjä? En ole koskaan muuta väittänytkään.)

Loppusijoitus oli kaiketi kuitenkin sitten kolmas.
Joku vähemmän vahvalla kilpailuvietillä varustettu olisi voinut olla tähänkin ihan tyytyväinen
(Ai miten niin leikkiä? Kilpailu on kilpailu ja sillä siisti).

Kisan jälkeen oli sitten leirinotski ja yleistä istumista ja notkumista.
Paikallinen oppilaskunta tarjosi kohtuulisen avokätisesti olutta, mistä löytyy
todisteita kuvistakin..
Aika kului Syboinen kanssa jutustellassa ja olutta litkiessä.
Makkaraakin pääsi maistamaan - ihan kelvollista kaikin puolin.

Palkinnot jaettiin juhlallisin seremonioin ja jokainen "Erasmus Orgasmuksen" jäsen pääsi sitten sönkkäämään omalla paikallisellaan "kiitos" mikkiin.

Oluiden viimeistelyn jälkeen oli aikaa käydä ruiskussa ja puunata itsensä valmiiksi
diskoa varten (ynnä käyrä syämässä).

Diskoilemaan mentiin bussilla kaupungin keskustaan.
Risko oli muuten mukava, mutta ilmastointi oli kuulemma kaputt.

Tarjoilu kuitenkin toimi, musiikki oli hyvää ja ihmisiä riittävästi.
Wojtekille tässä iso kiitos! (Ylioppilaskunnan presidentti).

Huomioita diskoillasta:
* pelipaidan selkään käytetty musta tussi ei ole vedenkestävää (miehän en hikoile koskaan)
* musiikki oli paikka paikoin erittäin hyvää
* porukka tykkäsi Rasmuksesta ihan törkeän paljon
* Hasista tarjottiin vain kaksi kertaa illan aikana
* kop kop - olalle koputetaan - käännyn katsomaan, miekkonen tarjoaa bongia...
* Puolalainen olut on varsin hyvää ja siitä tulee tolkuttomaan humalaan
* suomalainen hevi on Wojtekin mielestä helkkarin kova juttu.

Takaisin mentiin taas taksilla.

Nukkumaankin pääsin, jopa ennen aamua.

Jan kävi vielä Wojtekin kanssa vodkalla, itse en enää
kauniista pyynnöstä/-täjästä huolimatta kyennyt taipumaan.

6. päivä

Kuudes päivä sarasti sateisena ja krapulaisena.

Aamutoimien ja espanjalaisten odottamisen jälkeen päästiin lähtemään kohti Auschwitzia
ihan oikealla pikkubussilla.

Matkalla pysähdyttiin syömään McMurhaajassa - myyjät eivät puhuneet sanaakaan
englantia, saksaa tai suomea (tätäkin joku yritti). Tilaaminen oli siis kohtuullisen haastavaa.

Matka jatkui ja porukka nukkui. Leivonnaiset kilahtivat nopiasti samaan paikkaan kuin
kahvi ja hampparikin.

Muutaman tunnin matkailun jälkeen saavuimme Auschwitz-ykkösen parkkipaikalle.

Vettä satoi taas, joten ensimmäinen pysähdys tehtiin sadetakkeja myyvässä puodissa.
Samaisesta paikasta sai muuten ostaa paikasta kertovan opaskirjan suomeksikin.

Auschwitz 1 on vaikuttava paikka, edelleen. Tällä kertaa paikkaan tutustuttiin oppaan johdolla, mikä ei välttämättä ollut kaikkein paras asia.
Noh, ainakin aikataulu piti jos ei muuta.

Valokuvia tuli otettua aika kasa, mutta näitä en taida pukata nettiin asti.

Kierroksen välissä käytiin katsomassa dokumenttifilmi opastuskeskuksessa.
Onneksi edellisen kerran amerikkalaiset turistit puuttuivat tällä kertaa selän takaa
kauhistelemasta ankeita kuvia.

Kierroksen päätteeksi lähdettiin Birkenauhun bussilla. Lyhyehkön matkan aikana
sade taukosi ja varpaat kuivuivat himpan verran.

Birkenaun kierros jäi lyhyeksi kovan ukkoskuuron vuoksi.
Nähtyä tuli kuitenkin muistomerkki ja muutkin tärkeimmät kohteet.
Tosin itseäni olisi varmaankin harmittanut kierroksen pituus, jos en olisi nähnyt
aluetta jo aikaisemmin.

Opas hylättiin parkkipaikalle ja matka jatkui Zemekin kotiin, jossa pöytä notkui
tarjoiluista.
Lainatakseni vanhempaa sponsoria: ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.
(Vaatimaton kuvaus ei niin kovin vaatimattomasta ateriasta.)

Ruoan ja kuivien sukkien lainaamisen jälkeen palasimme Rybnikiin vaatteita
vaihtamaan ja suihkuttelemaan.

Ja taas palattiin kaupunkiin.
Ensin katsottiin konserttia (puolalaiset ovat muuten kohtuullisen hauskaa kansaa tanssiessaan:)).
Keikan jälkeen siirryttiin irkkupubiin istuskelemaan.

baarissa oli sanalla sanoen t-y-l-s-ä-ä. Ihmiset keskustelivat saksaksi
juutalaisten asemasta ja vainoista Euroopassa ja maailmalla.
Sinällään mielenkiintoinen aihe, mutta...
(Mikä on keskustelun antama arvo?)
Dartsin elektroninen näyttötaulu oli mielenkiintoisempaa katseltavaa
n. viikon nukkumattomien öiden jälkeen.

Irkkuilun jälkeen siirryttiin yliopistolle, jossa oli taasen disko.
Koulun liikuntasalista oli saatu aikaan yllättävän hieno tanssilattia.

Diskossa viihdyttiin aamuyöhön asti, juotua tuli kohtuullisen vähän.
Loppuajasta tosin tyydyin itse istumaan ja puhumaan kukkua.

Tato laton ja Golfin löytämisen jälkeen (miehellä oli ongelma - nainen) päästiin lopulta
kämpille muutaman tunnin unosille.

7. päivä

Seitsemäs päivä aloitettin jälleen varhain jo perinteisellä ohjelmalla;
suihku, kamat mukaan ja odottamaan Hectorin ja Carmenin valmistumista;)
(Ei se ehkä aina näin mustavalkoista ollut, mutta siltä se tuntui 2,5 tunnin
yöunien jälkeen).

Iloinen punainen taksibussi vei meidät aamiaiselle ja ostoksille Przemekin vanhemmille.
Aamupalassa oli laitettu, jos mahdollista, vielä paremmaksi kuin päivällisessä edellisenä
päivänä. Tarjoilu oli siis aivan mahtava.

Kaupasta ostettiin viimeiset tuliaiset ja eväät matkalle.

Shoppailun jälkeen juoksin hirveää kyytiä Zemekin ja Janin kanssa parturissa käymään.
Huonolla saksalla Przemekille sönkätty toive leikkuumallista tuotti yllättävää kyllä
toivotun tuloksen tiukkaan 3 euron hintaan (parturineidit eivät osanneet saksaa eivätkä
englantia). Janin hiuksista taisi tulla hieman lyhyemmät kuin oli aluksi tarkoitus;)

Suomalaisella täsmällisyydellä ehdimme takaisin kämpille syömään vielä n. 8 minuutin ajaksi.

Ja taas punainen bussi kiidätti.

Pienen ajomatkan päästä bussi vaihtui isompaan ja perseenpuuduttaminen alkoi
toden teolla.

Matka takaisin

Oli likimain yhtä tylsä kuin menokin. Przemekin kotikaupungista lähdettiin n. klo 12.45, perillä Koblenzissa oltiin aamukahdeksalta.

Matkassa itsessään ei ollut mitään ihmeellistä. Stallone-elokuvat oli vaihdettu hulvattomiin puolalaisiin vastaaviin, mutta onneksi uni tuli helposti silmään.

Rajalla seistiin melkein tunti. Kuski tarjoili väliajalla kahvia ja teetä, vaan pullaa ei tippunut.

Tällä kertaa rajamies vei kaikki suomalaisten passit - mikä lie sitten ollut syynä.
Mokomat saatiin kuitenkin takaisin ja matka jatkui Saksan puolelle kauniissa auringonlaskussa.

Aamuvarhaisella horisontissa häämötti koblenz - jälleen uusi bussi vei väsyneet
matkailijat takaisin Karthauseen ja nukkumaan.

Sen pituinen se.

Summa summarum:

* Puola on hieno maa, etenkin jos on paikallinen mukana
* Puola on myös halpa maa.
* Seuraavalla kerralla käytän jotain toista liikennöntivälinettä.

Lisää lyriikoita

Kuuntelin taas pitkästä aikaa Don Johson Big Bandin tuotoksia, ensimmäistä kertaa ajatuksella.

Jah Jah Blowjobissa sanotaan mm. näin:


"We will kill your leaders and bring you democracy
can't appreciate it?

Is it hard to see
We only want what is best for your people

Benevolent sequel, it only might seem cruel
when paratroopers who've been shooting down like
hell from above, regroup and start looting for fun
run to village after village, pillaging without aim
and gain advantage, the damage will outweight
the nerve of going to war against the will of the world

turn on the television, see them kill another little girl
Was she a military target? Collateral damage?
Killed by a missile in the city market

Now it's darker overhead than it's ever been
Severing the world body from the head, endeavouring
On a crusade for hussein and who's sane and who's not?

I swear, these cruise missiles are all aimed at the top"


Ajatusta tässäkin. DJBB:tä uskaltaa muutenkin suositella - rokkaa livenä aika kovaa.

Our trip to Poland, day 4.

Jatkan taas kerran lupaamaani matkakertomusta (ei sillä että tämä kiinnostaisi ketään, mutta teiltähän ei kysytä edes mitään:)).
Vuorossa on tällä kertaa päivä 4.

Meirän matka Pualaan, päivä 4.

Neljäs päivä

Neljäs päivä aloitettiin jo seitsemältä aamulla.

Vähän kahdeksan jälkeen taksibussi hanki meirät jokiretkelle sateista huolimatta.

Matka kansallispuistoon kesti melkein puolitoista tuntia, joten persuus oli taas
vaihteeksi koetuksella.

Välissä otettiin _taas_ valokuvia "idyllisestä" linnasta ja padosta.

Kansallispuistoon saapuessa ilma oli mitä kaunein ja joki näytti lähes houkuttelevalta.
Matkaan päästiinkin onneksi melkein heti saapumisen jälkeen.

Lauttaan mahtuu kerralla 15 matkustajaa ja kaksi työntekijää, joiden tehtävänä
on ohjailla ja meloa eteenpäin joella.

Joki mutkittelee Puolan ja Slovakian rajalla käyden molempien maiden puolella.
Nyt on siis käyty tällä reissulla Saksassa, Puolassa ja Slovakiassa;)

Nimensä virta oli saanut Tonavalta - suomeksi kaiketi Tonavainen tai jotain.

Matka sujui mukavasti maisemia pällistelessä, kunnes tunnin matkan jälkeen alkoi
aivan hirvittävä vesisade.
Sateenvarjon alla värjötellessä aikaa meni rattoisasti 15-20 minuuttia...
Lopputuloksena oli kaunis keli loppumatkalle ja 14 erittäin märkää ihmistä
lautassa - etenkin kun matkalla oli muutama pienehkö koskikin.

Lauttamatkan päätteeksi myytiin valokuvaa lauttamatkustajista.
Pukkaan senkin jossain vaiheessa internjevitsiin (tai sitten en.).

Muutaman sadan metrin kävelymatkalla taksibussille alkoi taas vaihteeksi satamaan vettä...
Rakeitakin saatiin niskaan samalla vaivalla.

Bussissa istuttiin taas tunnin verran ennen Zakopaneen saapumista.

Perillä hotellilla viihdyttiin alakerran pienessä huoneessa vodkaa juoden ja vaatteita
kuivatellen.

Kuivien vaatteiden vauhdittamana lähdetiin shoppailemaan keskustaan.
Kojut hiihtokeskuksen edessä olivat tällä kertaa auki, joten Hector pääsi ostaamaan kenkiä (yhteensä kai 8 paria koko matkan aikana).

Puolalainen maalaisjuusto on muuten varsin hyvää - tästäkn löytyy kuva.

Mukaan tarttui ostoskadulta Blendin villapaita 10 eurolla.

Hirveällä kiireellä syöty Pizza Hut -ateria edelsi pikaista siirtymistä kohti Krakowaa ja
Rybnikiä.

Rybnikiin saavuttiin bussimatkan ja kahden junailun jälkeen puolilta öin.
Paikka oli ja on Rybnikin yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta majoitustiloineen.

Ai niin - ennen perille pääsyä odottelin muutaman muun kanssa puoli tuntia taksia
rautatieasemalla. On muuten vielä tylsempi paikka kuin Keravan vastaava.

Loputa pääsimme kuitenkin majoittumaan Venus-asuntolaan.

Ensimmäisen yön nukuin pitkästä aikaa hyvin omissa oloissani.

Outoja ilmiöitä, osa n.

Sarjastamme outoja ilmiöitä Saksassa, osa n+1.

Ilmiö 1.
Paikallinen radioasema luukuttaa pari-kolme kertaa tunnissa Rock am Ringin mainosta (Nürnburgringillä on
ensi kuussa pikkuisen isompi rock-festivaali).
Mikä tässä sitten on ihmeellistä?
Mainoksen alkuun soitetaan Rasmusta ja pääpaino hehkutuksessa on niinikään suomalaisyhtyeessä.
Samaisessa tapahtumassa esiintyy kuitenkin myös sellaisia tuntemattomia bändejä kuin Red Hot Chili Peppers...

Ilmiö 2
Saksalaisten jonotuskulttuuri on vähintäänkin erikoinen.
Anteeksi ei voi pyytää jos haluaa ohi, vaan pitää tunkea väkisin ohi sanomatta mitään (nimimerkillä selässä laajahkon opiskelijatytön kokoinen reikä).

Jos ei seiso ihan kahviautomaatissa kiinni, joku keleen ääliö tunkee aina väliin (metri kahviautomaatista siten, että kaveri seisoo vielä automaatin ja miun välillä ei ilmeisesti tarkoita sitä että jonottaisi automaatille).

Ilmiö 3
Saksalainen rullaluistelija ei arvosta päätään.

Olen huvittuneena seurannut Koblenzin Yöluisteluiden sivuilla pyörivää keskustelua kypärän käytöstä.
N, puolet on sitä mieltä, että kypärä ja muut suojat ovat vain ja ainoastaan aloittelijoita varten...

Hämmentynyt suomalainen miettii tässä kohtaa sitten sitä, miksi kypärä on kisoissa pakollinen varuste?
Kilpailuissa kuitenkin pääsääntöisesti kaikki ovat kohtuullisen kokenutta porukkaa...

Ilmiö 4
Tulin yöluistelussa kärjessä maaliin.
Viimeiset kaksi kilometriä vauhti nousi ja oli lopun alamäissä jo varsin kohtuullinen.

Outo ilmiö oli se, että mitä kovemmaksi vauhti meni, sitä huonommin luistelevia ihmisiä alkoi lappamaan ohi.
Henkilökohtaisesti en edes sanoisi ko. henkilöiden osaavan luistella.

Hyvä kun pysyivät pystyssä, mutta pakko oli mennä ohi viisipyöräisillä luistelevasta hemmosta vaikka henki menisi.

Ilmiö 5
Saksalaisten luottamus asiakkaan maksukykyyn baarissa on hämmentävän suuri.
Suomessa ei koskaan toimisi systeemi, jossa voi vaan tilailla laskuun kaljakuppilassa olutta ja maksaa vasta ulos mennessään.
Kaveri myös tilasi ensimmäisenä Residenz-iltana oluen tiskiltä - baarimikko rupesi silmääkään räpäyttämättä latomaan olutta tiskiin. Nimittäin yhdeksää olutta.

Oli sitten kuullut yhden yhdeksänä - vaan Suomessa baarihenkilö olisi varmaankin tarkistanut asian ennen pullojen avaamista...

Se siitä avautumisesta tässä yhteydessä.

Halpa on aina halpaa

Helvetin RyanAir.

Suomeen pitäisi tulla 1.7, mutta halvat lennot vaan odottavat ilmestymistään sivuille.
Tarjouksiakin pitäisi mukamas olla tarvituille päivämäärille, mutta paskan marjat...

Kai sitä pitää kohta varata lennot törkeään 70 euron hintaan suuntaansa.
Tulee vaan arvokas reissu.
Njooh, sellaista se kai on, matkustaminen.

Ai niin. Muutama immeinen on kysellyt tänne tulosta - tervetuloa!

Hahnin lentokenttä on n. 60 kilometrin päässä Koblenzista, bussi maksaa 12 euroa ja tulee suoraan Hauptbahnhofille.
Majoitus onnistuu meikäläisen kämpillä (tällä hetkellä tarjolla makuupussi ja -alusta).
Hotellejakin tietysti löytyy, yön hinnat vaihtelevat välillä 15(?) euroa - xxx euroa.

Mensassa pääsee syömään kokonaisedulliseen 1,70 euron hintaan, mikäli on edes hieman opiskelijan näköinen.

Niin juu. Mahdolliset kirjepommit ja rahalähetykset voi osoittaa allekirjoittaneen nimellä osoitteeseen:
Simmernerstraße 134, app. 3.34
56075 KOBLENZ
DEUTSCHLAND

Löytyy muuten kartalta suurin piirtein tuolta

Simmottii.

Vanhoja suomalaisia sanontoja

, joita ei tarkemmin ajateltuna kannata kääntää englanniksi:

• Kaikkea pitää kokeilla paitsi mummoaan ja eläimiä


• Parempi tossun alla kuin taivasalla (itse asiassa tämän olen kännissä jo kääntänytkin...)


• Mikä tahansa M. Nykäsen mietelmä

Aina ei tiedä omaa parastaan.

Hieno tunne muuten, kun puolalaisessa diskossa soi The Rasmus ja koko tanssilattia huutaa "Suomi, Suomi, Suomi..".

Njooh. Oxford Placement testin tuloksetkin saatiin vihdoin, 165/180. Paremminkin olisi voinut mennä, mutta
turha kai valittaa kun pääsi higher level -kurssille englantia lukemaan.

Niskaan sattuu...

...kun itseään tarttuu liian kovaa sieltä kiinni.

Enivei, yhtenäistin saksalaisten ja suomalaisten kotisivujeni ulkoasun ja laitoin
muutaman kuvan Puolasta näkyville.

Jälleen kerran osoitteessa:
http://www.uni-koblenz.de/~kaikuvuo/.

Kuvia menneistä pileistä ja tältäkin reissulta löytyy myös Przemekin omalta palvelimelta (ainakin jossain vaiheessa viikkoa).

Meirän matka Pualaan, osa 1.

Lupailin eilen matkakertomusta Puolan retkestä.

Tässäpä sitä seuraa - kolmen ensimmäisen päivän osalta:

Meirän matka Pualaan, päivät 1-3

Matka (sinne, vaan ei vielä takaisin):

Matkan alku sujui hieman sekavahkoissa tunnelmissa; kukaan ei oikein tiennyt mistä ja milloin
bussi tarkalleen ottaen lähtee.

Matkaan päästiin kuitenkin ennen edes ensimmäistä pitkää.

Käteen lyötiin matkalippu ja sininen tarra, joka piti kiinnittää matkalaukkuun.
Laukku meni tarroineen ruuman puolelle ja ihmiset sisätiloihin.

Itse bussimatkasta ei kai voi kovin paljon kertoa; tylsää oli.
Pysähdyksiä tehtiin muutaman tunnin välein ennen aamuyötä.

Stallone on kohtuullisen huvittava ilmestys puhuessaan puolaa (Daylight ja Tango&Cash).

Frankfurt on myös ensinäkemältä helkkarin hienon näköinen kaupunki öiseen aikaan (vaikkakin
tutustuminen rajoittui n. 15 minuutin läpiajoon 12 aikaan yöllä).

Rajalla oltiin n. neljältä aamulla, passit tarkastettiin ja ausseja seisotettiin pihalla
muutama minuutti.

Perillä Katowizessa(?) oltiin sitten 11 aikaan päivällä.

1. päivä - lauantai.

1. päivän teemana oli matkailu ja suolakaivoksessa käynti.
Katowizesta matkaa jatkettiin junalla kohti Krakowaa.

Puolalaiset junat ovat juuri niin mukavia kuin viime kerralta muistinkin.

Tähän väliin sivuhuomautus Carmenin ja Sarahin lentolaukkujen innoittamana;
kannattaa matkustaa Puolassa helvetillisen ison pyörillä varustetun laukun kanssa.
Joka paikassa on pyörärampit ja/tai hissit matkalaukkuja varten - not.

Ko. kaupungissa tavattiin myös Zemekin puolalaistutut. Mukavaa sakkia.

Njooh. Krakowaan saavuttiin muutaman tunnin tylsähkön junamatkan jälkeen. Kaupunki
on edelleen kaunis!

Pienen odottelun ja mudassa seisoskelun jälkeen matka jatkui taksibussilla kohti hotellia.
Perillekin päästiin vain viiden tai kuuden u-käännöksen jälkeen (kuskilla oli katu tiedossa, muttei hotellin
tarkka sijainti).

Hotelli oli ihan ok hintaansa nähden (n. 10 euroa / yö).
Komiat jalopuiset kalusteet ja kaikki:)

Njooh. Pienen lepuuttelun ja suihkuilun jälkeen lähdettiin kohti Wiliezckan suolakaivoksia.
Kuski oli varmaankin saanut ajokorttinsa samasta paikasta kuin Vatanen ja Mäkinenkin,
ainakin vauhti oli samaa luokkaa.

Perillä odotti sama kauhistus kuin viimeksikin; 60 metrin laskeutuminen alas kaivokseen
puuportaita pitkin. Siitä kuitenkin selvittiin tälläkin kertaa ilman sydänkohtausta (ainakin omaksi hämmästyksekseni).

Opas oli tällä kertaa nainen ja puhui englantia, tosin kohtuullisen kelvottomasti.
Tai noh, teknisesti ihan hyvin, mutta vailla minkäänlaista intonaatiota - puhe oli pelkkää monotonista puppua.
Asia kävi kuitenkin selväksi.

Kierros meni kaikkineen käytännössä samalla tapaa kuin viimeksikin, tosin nähtävää riitti kyllä
toisellekin kerralle. Seiniä tuli maisteltua - kyllä ne suolaa olivat.
Oluet jäivät juomatta lopussa, koska kiirus oli kohtuullinen.

Hissimatkakin oli elämys, vaikka tiesi mitä odottaa.
(Kolmikerroksinen kaivoshissi, johon yhteen hyvin pieneen koppiin tungetaan 8 ihmistä...).
Samasta hissistä löytyi yllättäen suomalainen pariskuntakin - eikö meistä pääse missään eroon?

Kaivoskierroksen jälkeen otetiin ryhmäkuvia hirviä kasa. Onpahan sitten niitäkin olemassa.

Taksi haki kaivosmatkailijat kaupunkiin syömään Peasant's Inn:iin. Ruoka oli hyvää, mutta annos
kohtuullisen pieni ja selkeästi kallein koko reissulla.
Puolalaisista perinneruoista tuli maistettua speckiä(?), eli rasvaa, jossa oli lihanpaloja
tai jotain. Yllättävän hyvää sekin.

Syömän jälkeen lähdettiin diskoon, mutta tästä keikasta ei sen enempää tällä kertaa.

Kotiin palattiin kävellen "15 minuutin" matka, joka kesti tunnin.

Tähän väliin sivuhuomatus:
puolattaret ovat kohtuullisen sieviä.

2. pvä - sunnuntai

Toinen matkapäivä aloitettiin aamiaisella hotellilla.

Kahvi oli äärimmäisen pahaa (instant-kahvia) ja jurgurtti hyvää, vaan ei tarpeeksi täyttävää.
Ko. ateria ei siis kuulunut huoneen hintaan.

Aamiaiselta lähdettiin kaupunkikierrokselle oppaan johdolla. Miekkonen puhui puolaa, mutta
tulkki löytyi Koblenzissa opiskelleista veikkosista; taso oli vähintäänkin riittävä.

Kierros kesti ehkä 4. tuntia.
Jonkinlaisena kohokohtana kai voi pitää Wavelin kellotornissa käyntiä (ja taas - ne portaat!).
Lohikäärme oli myös mukava nähdä.

Kierroksen jälkeen syötiin, tällä kertaa opiskelijapaikassa.
Ruoka oli parempaa ja halvempaa kuin edellisenä päivänä - yllätys.

Syönnin jälkeen käytiin shoppailemassa ja olusella.

Illan päätteeksi suunnistettiin juutalaiskortteliin.
Jostain korttelien uumenista löytyi pieni jazz-baari illanistumispaikaksi.
Baarissa muuten tarjoiltiin Finlandia-vodkaakin;)

Liian kovaääniset austarialaishemmot lopettivat ilon kuitenkin kohtuullisen lyhyeen ja matka jatkui
takaisin kaupungille syömään (Hector jaksaa syödä uskomattoman paljon).

Sivuhuomio kansainvälisestä pikaruoasta:
Olen nyt syönyt kebabia kaiketi kolmessa tai neljässä maassa ja saksalainen Döner vie voiton.

McMurhaajan ja monen muunkin ruokapaikan jälkeen matka jatkui kotiin - väsy iski matkaajiin.
Kolme taksia kiidätti rellestäjät öisen kaupungin läpi hotellille.

3. pvä - maanantai

Maanantaina herättiin kohtuullisen hyvissä ajoin, koska huone piti luovuttaa kymmeneltä.

Jutut suomalaisesta täsmällisyydestä ja espanjalaisesta hulivilikulttuurista eivät muuten välttämättä
olen tuulesta temmattuja - kymmeneltä alakerrassa pyöri vain suomalaisia ja Golf.
Kun kerran aikaa oli, "nautin" Janin kanssa aamukahvit (pannukahvia, whee).

Matkaa jatkettiin kaupungin keskustaan taksibussilla kaikkien kamojen kanssa.
Alkupäivän ohjelmana oli shoppailu ja shoppailu.
Muutama levy tarttui mukaan paikallisesta musiikkikaupasta, mutta siinä olikin sitten
ostoksia tarpeeksi allekirjoittaneen osalta.

Loppuajan istuinkin Zemekin ja Agan kanssa laukkujen seurana kortteja kirjoittamassa.

Carmen ja Hector ovat armoitettuja ostoksilla kävijöitä, muuta en voi sanoa.

Espanjalaistenkin saavuttua paikalle pääsi matka jatkumaan linja-autoasemalta kohti Zakopanea.

Zakopane on vuorilla.

Lämpötila oli huomattavasti alhaisempi ja jouduin
ensimmäistä kertaa reissulla nöyrtymään pitkiin housuihin ja takkiin.

Majoituspaikka oli pieni rähjäisen näköinen talo hieman prameamman kämpän takapihalla.
Sisätilat olivat kuitenkin positiivinen yllätys kaikin puolin - ei mitään valittamista.

Golfin järkytykseksi suomalaiset vaan nukkuvat alasti (tai itse asiassa kylläkin bokserit
jalassa - mutta se on miekkosen mielestä alasti).
Nukuin siis samassa huoneessa Zakopanessa Golfin, Hectorin, Janin ja Johannan kanssa.

Majoittumisen jälkeen lähdettiin kiireen vilkkaan kohti laskettelurinteitä.

Rinteiden edessä on talviurheilukylä matkamuistomyymälöineen - tähän aikaan vuodesta
tosin hieman autio.
Kiskobussilla matka mäen päälle ja mahtavien maisemien äärelle sujui rivakasti.
Ylhäällä oli kohtuullisen kylmä, mutta näkymät vuoristoon olivat vaivan arvoiset.

Hectorilla oli muuten vaivaiset kuusi kerrosta vaatetta päällekkäin ja silti oli kuulemma
kylmä...

Ylhäällä palloiltiin muutama hetki ja otettiin kuvia (taas!).

Alas mäjestä tultiin jalkavoimin mustan rinteen metsäreittiä pitkin.

Ette muuten ikinä arvaa, mitä mäessä pysähdyttiin tekemään?

Paalupaikan jo alkumatkasta varmistaneena saavuin ensimmäisenä odottelemaan virallisen
espanjalaismiekkosen perilletuloa n. 15 minuuttia muiden jälkeen.

Ja taas otettiin kuvia.

Syömäänkin päästiin - ruoka oli selkeästi halvempaa ja parempaa kuin Krakowassa.
Täytyy tunnustaa, että jouduin melkein jättämään kanan rintapalasta osan syömättä - oli nimittäin
sitä luokkaa iso.
Spekiäkin tarjoiltiin - tällä kertaa hieman eri koostumuksella. Suola paransi makua hieman.

Ruokailun jälkeen väsyneet matkailijat hyytyivät hotelli kotivaloon.

[Neljännestä päivästä jatketaan huomenna]

Sitaatti.

Laitanpa tähän kokonaisuudessaan sen Sinead O'Connorin jo aikaisemmin lainaamani biisin sanat.
Jaa miksi?

Noh.

Noh.

Koska mie tukkaan.

Conjure Conjure One/Sinead O'Connor - Tears from the Moon


Couldn't sleep so I went out walking
Thinking about you and hearing us talking
And all the things I should have said
Echo now, inside my head

I feel something falling from the sky
I'm so sad I made the angels cry

Tears from the moon
Fall down like rain
I reach for you
I reach in vain

Tears from the moon, tears from the moon

It just ain't fair this thing called loving
When one step there and the other feels nothing
I would have done anything for you
I still love you, baby I adore you

All day I keep from falling apart
But at night when the sky gets dark

Tears from the moon
Fall down like rain
I reach for you
I reach in vain

Stop, Stop haunting me
It should be easy
As easy as when you stopped wanting me

Tears from the moon
Fall down like rain
I reach for you
I reach in vain

Tears from the moon
Fall down like rain
but tears from the moon
can't wash away the pain

Tears from the moon, tears from the moon
Tears from the moon, tears from the moon


Ei ne tunnelmat oikeasti tällaiset ole, mutta joskus ovat olleetkin.

Sarjakuvia, osa 1.

Paven tuotosten ennakkosensuuria ja julkiseksi saattamista odotellessa julkaisen tässä muutaman
sarjakuvalinkin.
Tämä on mielestäni osuva kuvaus.
Ei niin hyvä, mutta ajatusta on tässäkin.

[Disclaimer: En jaa välttämättä mitään sarjakuvissa esitetyistä ajatuksista, mutta keskustelunherättäjinä vallan mainioita;)]

Tulossa piakkoin tämän viestin jälkeen: Our Trip to Poland, päivät 1-3.
[Edit: Ei tipu tänään. En muistanut päivittää USB-palikan sisältöä, joten matkakertomus on läppärillä kämpillä.]

Ylläpitoa ja sikanautaa

Puolan matkan aikana saapui postilaatikkoon asti n. 15 asiallista sähköpostiviestiä.
(Ja ei, tässä ei oteta kantaa viestien sisältöön.)

Noin vertailun vuoksi; SpamAssasin oli tappanut roskapostia megan verran (jaksoin selata sata ensimmäistä otsikkoa läpi ennen koko roskan tuhoamista).

Eurovaalitkin lähestyvät - kansalaisvelvollisuuden täyttämisestä osataan tehdä vaan harvinaisen hankalaa näin
ulkomailla ollessa.
Saksassa on neljä ennakkoäänestyspaikkaa, joista lähin on Frankfurtissa. Kai sitä täytyy sinne sitten raahautua, Suomen kunniakonsulaattiin.

SSH takkuaa aina vaan vanhaan malliin:(

Nice-to-know -asiaa:

• Thaimaalainen toverimme osaa sanoa nykyään suomeksi "mä haluaisin naida sua"
  (Ja nyt ne palkokasvit pois hengityselimistä - mies halusi itse oppia sen suomeksi.
  Osaa saman muuten viidellä muullakin kielellä..)
  


• Australialainen kollega osaa sanoa suomeksi seuraavat sanat tai lauseet:
  lehmä, katkarapu, "hei sinä kaunis poika" ja "hei hei"
  

Kelitkin paranivat taas ihmeesti kun palasi Koblenziin - Puolassa satoi n. viitenä päivänä kahdeksasta (terveisiä Pavelle taas kerran.).

Kävin eilen rullaluistelemassa, mutta laihoin tuloksin. Alkuperäinen määränpää oli Andernach, mutta
saksalaisella täsmällisyydellä merkattu pyörätie loppui rekkahallin pihaan...
Palasin sitten hirveä mela otsassa keskustan kautta takaisin.

Jottei matkasta olisi tullut liian hauska, oli Europa-brücken vieressä myyjäiset - luistelin siis n. 15 minuuttia ostoksia tekevien ihmisten joukossa (poiskaan ei päässyt enää kääntymään).

Nooh, soon pientä.

Puola, tuo pikkubussien ja unettomien öiden luvattu maa.

Puola on koettu jo toisen kerran.

Tämänkin kokemuksen perusteella uskaltaa lähes kelle tahansa suositella tämänhetkistä itäistä naapurimaata.
Tai noh, ainakin puolalaisen kaverin opastuksella;)

Reissulla tuli nähtyä sitä ja tätä - näistä myöhemmin. Kuviakin on tulossa jossain kohtaa näkyville,
160 lättänää paistelin itse.
Golf otti matkalta n. 800 kuvaa, Przemek n. 1000 ja Jan siinä 150.
Töllisteltävää pitäisi siis riittää muillekin kuin miulle.

Paitövei; Sairaan nopeelle tervetulotoivotukset ohjaajaremmiin;)

Ai niin. Siirtelin aikaisemmat kuvat vähän parempaan paikkaan, löytyvät osoitteesta:
http://www.uni-koblenz.de/~kaikuvuo/

Aiheesta lisää tuonnempana.

Yöluisteluista, kiireestä ja väsymyksestä.

Eilen oli tämän kesän ensimmäinen Skate-night Koblenzissa. Oli erittäin hauska tapahtuma!
Porukkaa oli 500-1000, tarkempaa määrää on vaikea sanoa.
Matka oli n. 10 kilometriä, johon sisältyi mm. pätkä autobahnia:)

Kyä sitä on meillä klubissakin vielä opittavaa, tosin oikeilla jäljillä oltiin viime kesänä.

Yöluisteluun meno oli kuin suoraan elokuvasta; luistelin kohti Deutsches Eckiä (lähtö- ja maalipaikka)
ja olin ottamassa luistimia pois liian ison alamäen päällä.
Setä pysähtyi SUV-Mersulla viereen ja kyseli jotta oisinko menossa luistelemaan.
Olinhan minä. Sain siis sedältä autokyydin paikalle, puhui vielä loistavaa englantiakin ja antoi vinkkejä luistelupaikoiksi.

Paikan päällä mies esitteli meikäläisen tapahtuman järkkäävälle hemmolle, joten nyt on siis kontakti sinnekin suuntaan olemassa.
Alan varmaankin Puolan reissun jälkeen reenaamaan ukkelin kanssa. Luistelee tosin Salomonille, mutta;)
Sedällä on muuten lähes yksi-yhteen samanlainen pulju pystyssä kuin Skating Club Tampere..

Tapahtuman jälkeen höökäsin hirviällä kiireellä luistimilla kotiin ja ESG:n pileisiin.
Voin muuten kertoa, että on kokemus siivuttaa Rheinin rantaa pilkkopimeällä ilman minkäänlaisia valoja=)

Pileissä oli taas kerran hauskaa, vaikkakin vaihtareita hävyttömän vähän.
Saksalaiset vaan jumittivat tanssilattialla ja joivat kaljaa (kuulostaako tutulta?).

Tänään väsyttää sitten ihan törkeästi ja pohkeet on jumissa.
Koululle kävellessä penikatkin suvaitsivat ilmoittaa olemassaolostaan:(

Nyt pitäisi vääntää klubin mainoksia kiireen vilkkaa viikonlopuksi.
Ja perjantaina on lähtö Puolaan.

Ette muuten arvaakaan, kuinka oudolta tuntuu kun australialainen tyttö morjestaa suomeksi Saksassa...

Hallo - eiku siis

Väsyttää. Pari viimeistä yötä on tullut nukuttua hävyttömän huonosti eikä wappukaan paljon
asiaa auttanut.

Välillä on kyllä helvetin rasittavaa täälläkin. Osalle ihmisistä puhutaan saksaa, osalle englantia
ja osalle suomea. Jotkut ihmisistä osaavat kaikkia kolmea kieltä - toiset vain yhtä tai kahta.

Päivän järkytys tarjottiin Bürgeramtissa aamulla raatihuoneen vieressä.
Piti alun perin käydä ilmoittautumassa kaupungin asukkaaksi, muttei kuulemma ole tarpeen kun
käyn Suomessa välissä!
Whee.
Byrokratia toimiii näköjään aika ihmeellisellä tavalla joskus...

Käyntiä piristi vielä n. 25-vuotias täti kyselemässä saksaksi, jotta voisiko auttaa.
Siinä sitten saksaksi sönkkäsin että haluaisin ilmoittautua asukkaaksi - huonolla menestyksellä.
Vaihdoin englantiin, jonka seurauksena selvisi ettei nainen osaa sanaakaan kyseistä kieltä.
Hienoa. Noh, sekin käynti sujui kun sai ajatukset kasaan ja järkeviä lauseita aikaiseksi
paikallisella murteella.

Suomessa osataan muuten englantia keskimäärin aika helkkarin hjuvin.

Tänään on ensimmäinen Skatenight Koblenzissa. Taidan mennä katsomaan.
ESG:n bileisiin tarvii mennä sitten vähän myöhässä.

Eilen pidettiin ensimmäiset luennot ja saatiin todnäk ensimmäiset "ystävät" Saksasta:)
Kurssi on Datenbanken für Informationsmanager. Alkuperäinen luentokieli oli saksa, mutta
luennoitsija ystävällisesti vaihtoi englantiin.

Niin, niistä "ystävistä". Professori Simon sitten kuuluttaa tunnin alussa kaikille, että vaihtoi kieltä
koska kurssille on tulossa muutama suomalainen vaihto-opiskelija ja yksi Aussi.
Ei siinäkään vielä mitään.
Sitten mies vaan halusi tietää, missä suomalaispojat istuvat luokassa ("nostakaa käsi pystyyn").
Hienoa esittäytyä luokalle sinä heppuna, jonka ansiosta luentokieli on kotoisan saksan sijaan
englanti...
Kurssi kuitenkin käsittelee siis relaatiotietokantoja ja on sisällöltään vähän suppeampi kuin johtika (terveisiä Fedelle!).

Kertaus on opintojen äiti.

Oh well. That's life.
Tai Matin sanoin: "Elämä on laiffii".

Tänään aamulla otsassa jöpötti ensimmäistä kertaa Saksassa olon aikana oikein kunnolla.
Tiedä sitten mistä sekin johtuu.

Nyt taidan karata kotia kohden.

Tekemistä? Noh, olisihan sitä...

...mutta sen sijaan tein testin.
Tuloksia saa taas kerran uskoa ihan ken haluaa (ja Barbien mukaan Ken haluaa.).

Kohta taas syömään Abend Mensaan.

Kirkko, yhteensattumia ja viinahyytelöä.

Hauskaa wapun jälkeistä elämää!

Krapula on jo historiaa ja nyt istutaan (taas) mikroluokassa. On se vaan kele etteivät voi olla auki
sunnuntaisinkin kun olisi aikaa.

No joo. Wappuaatto meni ensin munkkeja paistaessa muiden suomalaisten kanssa Niinan kämpillä.
Kannatti - olivat siivottoman hyviä.
Munkkien kanssa sitten yritettiin grillata ESG:llä, mutta ukkoskuuro pilasi session.
Salamat ovat muuten jotain näkemisen arvoista Rheinin päällä:)

Illan pilesessio järjestettiin koululla; Mensa-party. Toisin sanoen koulun ruokalassa ja ala-aulassa...
Noh - menetteli. Porukkaa oli aivan liikaa, mutta musiikki oli sentään siedettävää (oma DJ!).
Tuli maistettua Frendeistä tuttua viinahyytelöäkin ensimmäisen - ja viimeisen - kerran.
Olihan se ainakin kokemus ja nousi päähän kohtuullisen hjuvin.

Lauantaiaamuna lähdin Janin kanssa Kölniin edelleen humalassa. On se vaan hianoa olla suomalainen.

Kölniin köröteltiin junalla - onneksi matka oli halpa, suorastaan ilmainen. Studentenausweis eli paikallinen
opiskelijakortti toimii paikallisjunissa täältä Bonniin asti. Bussissakin pääsee melkoisen pitkälle ilman erillistä maksua
(mm. Hahnin lentokentälle!).

No joo. Siis Kölnistä.

Tuomiokirkko on vaikuttava näky, suosittelen käymään!
Etenkin yövalaistuksessa mokoma on näkemisen arvoinen.

Muuten kierreltiin pienessä suomalaisporukassa (6 henkeä?) Kölniä ympäriinsä. On kyllä muutenkin hieno
kaupunki.
Yötä oltiin Hotelli Touristissa, 20 euroa per naama per yö;)
Iltaelämääkin nähtiin, mm. metrin olut (laitan kuvan tänne jossain kohtaa) ja pölkky nauloineen.
Pölkkyyn sai sitten hakata nauloja oheisella vasaralla siinä ryyppäämisen lomassa:)

Kölnin keikasta jäi siis käteen hieno kirkko, pölkky, Reinin kastaminen (vrt Aurajokiranta) ja muutenkin hyvä meisinki.

Ai niin - yhteensattumista.

Kävi wappuna ilmi, että Jan on ollut vaivaiset 9 vuotta samassa koulussa kuin neiti K.
Olen myös tavannut Janin viime kesänä Annan ja Rikun läksiäisissä Otaniemessä, joskin tästä on todella hämäriä muistikuvia.
Helvetin pieni tämä maailma siis.

Lainataan loppuun Sinead O´Connorin biisiä (Tears From The Moon):

"Hey stop haunting me.
It should be easy.
As easy as when you stopped wanting me."