maanantaina, kesäkuuta 28, 2004

Sopimus.

Koskahan allekirjoittaneen kroppa sanoo sopimuksensa irti?

Jos kuuppa ei ole sekaisin ja mies stressaantunut, pitää kehoa rääkätä muilla tavoin...
Niin.

Eilen oli autoton päivä välillä Koblenz-Bingen (60 km suuntaansa).
Itse tosin luistelin vaan Boppardiin asti, yhteensä edes-takaisin matkaa ehkä n. 46 kilsaa.
Aikaa mokomaan kului tasan kaksi tuntia (mukaanlukien n. 0,5 h tuntia tuhlattuna jäätelö-, syömä- ja juomataukoihin).

Koskahan sitä oppisi siihen, ettei tarvitse aina innostua kun luistin kulkee?

Koivet ilmoittelevat sitten joka askeleella itsestään tänään.

No juu. Hullu mikä hullu.

Taistelukääpiön radio on jo ostettu, joten valituksia ei enää oteta vastaan;)

Hmmph. Viikonlopusta muuten?

Perjantaina vietetiin Louisen läksiäisiä nro 2 ExtraBlattissa ja Circus Maximuksessa.
Ilta oli ihan ok ja toistaiseksi tämän reissun kuivin noin juomien puolesta (nimim. juotuna 1.5 olutta, joista yksi ostettuna itse).

Lauantaina kävin katselemassa juoksukisoja, melkein osallistuinkin;)
Onneksi itsesuojeluvaisto pelasi kerrankin...

Matka oli 10 kilometriä, joten eipä siihen olisi (kai) edes kuollut.
Osallistujia n. 300, voittajan aika 33,51.

La-iltana pidettiin juhannuspiknikki Oberwerthissä. Sovittu alkamisajankohta klo 18.00 "hieman" venähti.
Itse olin paikalla peräti 18.30 nti K:n kanssa - muut tulivat paikalle melkein tunnin myöhemmin.
Nooh, näin se joskus menee - kuten se piknikkikin.

Summa summarum (juhannuksesta);
* vähiten humalainen jussi sitten teinivuosien.
* urheiluun panostettu vähintäänkin riittävästi.
* kirottu omaa tyhmyyttä kohtuullisen monta kertaa (jalkaterät tunnottomat luistimissa, mutta pakko polkea lisää vauhtia...)

Jep jep.

Ilmoitusluonteisena toteamuksena seuraavaa:
Saavun rakkaan Vaterlandin kamaralle keskiviikkona klo 17.40 (Tre-Pirkkala).
Fanilauman toivotaan pysyvän turva-aitojen takana.
Nimikirjoituksia jaetaan terminaali 2:n ulkopuolella.

[Korjasin pahmat kirtoitusvireet]

Ei kommentteja: