Alakulopäivä.

"Taas rannat kuulla saa,
ja lapset koulutiensä aloittaa

On kurjet suon jo jättäneet,
on metsät vaienneet,
ja kaupunkien kasvot kylmenneet

Syyskuu, syyskuu... minne hänet vei?
syyskuu, syyskuu... tuuli vastaa ei"

-- Syyskuu (osa) / Hector (Nostalgia 1972)

Hoh hoi. Päivä on mennyt taas vuoristorataa. Välillä on vituttanut kuin pientä elukkaa, välillä on vituttanyt vain ihan vähän. Jaa että mistä se johtuu?

Jaa-a.

Joku on joskus jossain todennut, että toipumiseen menee vuosi ja yksi päivä. Vuosi on kohta kulunut, enää odotellaan sitä yhtä päivää.

Kävin juoksemassa vanhoilla juoksureiteilläni Hämeenpuistossa ja Näsinkalliolla. Lenkki kulki hyvin, mutta vanhasta tottumuksesta jalat meinasivat viedä vanhan oven eteen. Lihasmuisti ei ole vielä oppinut uutta asuinpaikkaa.

Joskus aina päähän pälkähtää iso kolmikirjaiminen sana. Arvaatteko?
Se on jos.

Jos asiat olisivat menneet toisin, olisin avannut sen oven, juossut seitsemänteen kerrokseen ja astunut sisään leppoisaan eteiseen, jossa kaksi kissaa olisi tullut vastaan. Toisin sanoen olisin mennyt kotiin.

Eräs lapsuudestani mieleen muistuvista sanonnoista sopii tähän kuin nykki päähän, olkaa hyvä:
"Jos tädillä olisi munat, se olisi setä."

Se siitä jossittelusta.