Lumous katoaa.

pää räjähtää
ohut kuori repeää
paljastaen pienen ihmisen
sä luot nahkasi
minä katson silmiisi
nään ikävää
kaiken kestävää

vierees jään
lepäämään kun lumous katoaa
siihen jään
miettimään kun lumous katoaa

täydellisen
kuvan piirrän veteen
kuin läpi sen
näyn ihmeellisen
särkyy viivat ympyrän
värit valuu pohjaan
jään kellumaan
outoon satamaan

veteen jään
lepäämään kun lumous katoaa
siihen jään
miettimään kun lumous katoaa

käyn maahan makaamaan
ajaisitpa päälleni
jäisit katsomaan jäännöksiäni

tielle jään
lepäämään kun lumous katoaa
siihen jään
miettimään kun lumous katoaa
vierees jään
lepäämään kun lumous katoaa
siihen jään
miettimään kun lumous katoaa
-- Ismo Alanko Säätiö / Minä ja pojat / Lumous katoaa.

Hmmph. Jäsen A:n tupareiden jälkimainingeissa (lue: krapulassa) olo tuntuu taas orvolta pirulta enkeleiden kekkereissä. Mies istuu yksin kotona lauantai-iltana, surffaa webissä ja kuuntelee Ismoa. Hienoa toimintaa siis.
Eilinen ilta jätti vastaamatta useampaan kysymykseen kuin vastasi, mutta hauskaa oli silti.

Elektroninen viinipullonavaaja ei suostunut toimimaan sinnikkäistä latausyrityksistä huolimatta ja illan isäntä kieltäytyi koeistamasta nenäkarvanpoista^H^H^H^H^H^H^H ^H^H hygieniatrimmeriä vedoten aivan sopivan mittaiseen karvoitukseensa. Ihme toimintaa.

Syömässä pitäisi kai käydä.