lauantaina, lokakuuta 23, 2004

Tarpeeton postaus.

Päivan tarpeeton postaus alkaa jälleen kerran tarpeettomalla testillä.
Löytöpaikka vaihteeksi Matkalla-Marjut.

Siispä: Millainen pikkujoulujuhlija olet?

Supliikkimies Huikkanen, käytkö usein täällä?

Kontakteja syntyy ja se näkyy. Väsymättömästä ja taidokkaasta tanssituksestasi - siis naiset. Anna suurta arvoa klassikoille myös tanssilattian ulkopuolella, viinileikkeestä Luottopartaveteen ja Vakio-pastilleihin.


Jep jep. Jätettäköön muiden ihmisten todettavaksi esim. Erasmus-porukan pikkujouluissa;) Rullaluisteluväelläkin lienee omat pikkujoulunsa, mutta kutsua muihin juhliin lienee turha tänä vuonna odotella.

Eikä sen puoleen että välttämättä haluaisinkaan. Edellisen työpaikkani pikkujoulut viime vuonna ovat edelleen mielessä varsin negatiivisena kokemuksena. Ah-niin-hieno-ja-hauska farssi teatterissa ei naurattanut, ruokapöydässä ei ollut keskusteluseuraa ja muutenkin koko homma oli hanurista. Yksinäinen ja ahdistunut ihminen kannattaa muuten aina laittaa istumaan muusta porukasta erikseen teatterisalissa...
Viinaa sentään riitti ja ruoka oli hyvää, mutta eipä niillä eväillä pileitä pelasteta.

No niin, siinähän se mopo taas karkasi. Ei pitänyt synkistellä ollenkaan.

Sontaluukusta tulvii Miami Vicen sulosointuja ja Burnett juoksee viidakossa pahoja sissejä pakoon. Homma toimii tänäkin päivänä loistavasti - miksi tällaisia sarjoja ei tehdä enää?
Musiikki on sitäpaitsi aivan jäätävää;)

Ai niin. Ennustukseni Klubi-04:n taipaleesta Suomen Cupissa toteutui, tosin turpaan tuli jo Fc Hämeenlinnalta. Paha vaan, että Haka meni häviämään oman matsinsa (nimim. Intertoto-matsien seuraaminen alkaa jo tympimään).

Ei kommentteja: