maanantaina, kesäkuuta 13, 2005

Ameeban matka Koblenzin halki, osa 37


su 13.06.2004------------------------60. pvä - viikko 9

Jep jep. Oli bileet eilen ja tänään on krapula.
Ei tosin kovin paha, mutta kuitenkin.

Bileet olivatten kohtuullisen persiistä. Tai oikeastaan voisi sanoa, etten enää jaksa kotibiletyyppisiä ratkaisuja. Jotenkin tuntuu turhalta vetää viinaa vaan lähteäkseen sen jälkeen kotiin...
Lisäksi espanjalaiset ystävämme huudattivat pelkkää espanjalaista musiikkia aivan jumalattoman kovalla koko ajan. Ja aina kun olisi vahingossa alkanut parempi biisi, piti käydä vaihtamassa johonkin iänikuiseen renkutukseen. Siispä - voi kele.

Njooh. Oli siellä mukavaakin, en mie sitä kiistä.
[Tekstiä poistettu]
Vikaa päässä? Niin mulla? Juu.
---
Hmmph. Taitaa olla ensimmäinen päivä keskiviikon jälkeen kun ei ole ainakaan vielä satanut (kello on 1815).
---
Samaan kuoppaan kuin letkeän espanjalaisen musiikin voisi haudata myös helvetin afrikkalaiset viisut. Naapuri soittelee jotain hulvattoman hyvää alakerrassa, rummutus kuuluu läpi vaikka pistää ite voluumia kaakkoon.

Kyllähän mie oon sen jo pidempään tiennyt, että olen muinaismuisto. Aina sitä ei vaan huomaa niin hyvin. Musiikin kohdalla kylläkin.
---
Kai sitä pitää kohta mennä reeni vääntämään, vaikka krapula olisikin. Jätän punttiohjelman tältä viikolta väliin ja väännän aerobisen rullakeikan (5-8-20-10).

Hmm. Voisi olla ihan hauska vääntää Mikan häitä varten mainos tyyliin Kill Bill vol 2 (die Braut is zurück).
---
Mukava lenkki itse asiassa.
---
Hei voitaixme niinq arvata et mitä mä aijon seuraavax sanoo?
Ei, ei voitaisi.
Sanon ilman arvailuja: väsyttää.
---
Jeesjees. öitä.

Ei kommentteja: