perjantaina, heinäkuuta 22, 2005

"Hyvää", sanoi mustapartainen mies, "aamua".

WARNING: contains virus Worm.Mydoom.Gen-1

Aamun kunniaksi puolalainen ystäväni oli lähettänyt viestin, jonka spämmifiltteri oli suodattanut. Tai noh - ehkä sen oli kuitenkin lähettänyt joku muu, sisälsi nimittäin mm. yllä olevan tekstin, viruksen ja muutakin kökköä.

Lance johtaa edelleen kun kolme osuutta on ajamatta. Voitto näyttää jo lähes varmalta, mutta osuutta 19 voi siitä huolimatta seurata livenä netissä.

Haave tourin näkemisestä paikan päällä ei toteutunut tänäkään vuonna.

Ehkäpä sitten jo ensi vuonna pääsisi näkemään uuden voittajan kaartavan Champs-Élysées:n päähän ja maaliviivan yli Lancen seitsemän vuoden valtakauden päätyttyä.

Saahan ihminen ainakin haaveilla.

Tampereen ylpeys pelaa huomenna Intertoton kotipelinsä SS Laziota vastaan. Toivottavasti kyyti on vähän lämpöisempää kuin Italiassa, jossa ensimmäisen osaottelun päättyessä tulostaululla luki 3 - 0.

Aasinsilta!
Missä?
Ai niin.

Unitedin kotisivut uudistettiin tämän vuoden puolella. Ulkoasu-uudistus oli hyvä ja toivottu, mutta kaikessa ei ole aivan täysin onnistuttu.
Ongelmia?


  • Sivusto ei validoidu (edes HTML 4.01 Transitionaliksi. Hävetkää.).

  • URL on täysin käyttökelvoton ihmislukijalle
    (esimerkki: http://www.tampereunited.com/inet/tamu/akp.nsf/frameset/Frameset?OpenDocument&content=/inet/tamu/Frontpage.nsf/0/1CE31AC00AEC7905C2256FC1002FDDEA?opendocument)

  • Sivustolla käytetään kehyksiä.

  • ...ja taulukkotaittoa

  • Tätä ei varmaan tarvitse edes kommentoida:
    <BODY BGCOLOR="#FFFFFF" TEXT="#000000" LINK="#0000FF" ALINK="#FF0000" VLINK="#FF0000">
    Selaimesi ei tue kehyksiä. Päivitä selaimesi uudempaan versioon.

  • Ärsyttävät flash-mainokset (jotka onneksi on helppo siivota itse pois)

  • Toiminta ilman kuvia:
    Kuvilla:
    TamU kuvien kera
    Ilman:
    TamU ilman kuvia
    Mitä ihmettä tapahtuu valikolle?

  • Ja moni muu asia.


(Pikanttina yksityiskohtana mainittakoon, että lähdekoodin katselu Firefoxilla kaatoi ensimmäisellä kertaa koko selaimen.)

Sanomattakin lienee kai selvää, että uudistetun sivuston suunnitelleen yrityksen omakaan sivusto ei validoidu, saavutettavuusseikkojen toteuttamisesta nyt puhumattakaan (linkki TamU:n sivujen alalaidassa.).

Unitedin edellinen sivusto oli selkeä, XHTML:lla ja CSS:lla toteutettu toimiva perussivusto.
Nykyinen on sinällään tyylikäs ja todennäköisesti helposti ylläpidettävä. Tekninen toteutus ulospäin mättääkin sitten pahemman kerran.

Ei kommentteja: