Kivusta.

Katrin kirjoitus musiikista toi mieleen tuttuja asioita. (Kielikuvat sikseen, mutta olennainen välittyy.)

Mieleen tuli samaisen Rammsteinin levyn herättämät ajatukset ja kipu.
Kipu ja siihen suhtautuminen.

Rakkaan puoliskani kanssa asiasta on keskusteltu monesti ja suhtautuminen on joltisenkin erilaista.

Olen itse oppinut, että kipu on kipua.
Kipu on jotakin, josta ei tarvitse välttämättä välittää.
Kipu on jotakin, jota tunnettaessa painetaan lisää kaasua, koska milloin tahansa voi joutua pysähtymään ja jokainen saavutettu metri on lähempänä maalia.
Kipu on jotakin, joka kertoo siitä että kaikkia muitakin sattuu.
Kipu on jotakin, jonka voi käsitellä sitten kun on maalissa.

Kipu on kipua.

Niin, puoliskalla on sitten asiasta hieman toisenlaisia mielipiteitä (lue: päinvastaisia), mutta ei niistä tässä sen enempää.

Rammstein? Niin.
Viime viikkoina olen väsynyt entistä enemmän sekä fyysisesti että henkisesti.

Voisi varmaankin kuvitella, että kuunneltu musiikki olisi kevyttä ja helppoa kuunnella.
Ei.
Kevyehköä musiikkia voi kuunnella sitten joskus.

Nyt täytyy saada jostakin kiinni. Ja se jokin on tällä erää Rammstein, joka menee suoraan asiaan sen enempää hymistelemättä.
Sanoitukset ovat suhteellisen karuja, mutta.

Mutta, mutta.
Kuvaavat oloa.

Kipu.
Väsymys.

Habe keine Lust.