Itsekkyys.

Jotkut asiat vaan mietityttävät aina välillä. Yksi näistä on ehdottomasti itsekkyys - tai itsekkyyden puute - pyyteettömyys.

Vanhoja valokuvia verkosta selaillessani tulin miettineeksi omaa toimintaani suhteessa muiden toimintaan. En esimerkiksi tiedä mitä hyvät ystäväni samoissa juhlissa ovat tehneet, olen keskittynyt vain omaan toimintaani (ja itseeni). Valokuvista sitten näkee, että heilläkin on ollut omat kuvionsa.

Jälkeenpäin olen kuullut, että on (muillekin) tapahtunut vaikka mitä kuvien ulkopuolella.

Itsekkyyttä? Omaan napaan tuijottamista?
Ehkä.

Oma paha olo on toisinaan hyvin hallitseva tunne - kuten on oma hyvä olokin.
Minusta tuntuu.
Minusta.

Ehkä tämän vuoksi minusta ei koskaan tullut joukkueurheilijaa.

Toisaalta.

Tein tietoisen päätöksen erään parisuhteen raunioilla vuosia sitten siitä, että elämäni tärkein ihminen on minä itse. Minä - taas kerran.
Minä. Ja minä.

Itsekästä?
Ehkä.

Välttämätöntä?
Siinä tilanteessa kyllä.

Nyt?
En tiedä.

Elämäni on kuitenkin omani, ei kenenkään muun - halusin mitä halusin.

Omaan elämäänsä on vaikea päästää ihmisiä sen jälkeen kun sen on valloittanut takaisin itselleen. Vaikka yrittäisikin.

Toivottavsti olen onnistunut.

Silti - minä.