Tänään ei mittään.

Voi, sanoi mustapartainen, voi, mies haroessaan hiuksiaan tuskissaan.

Kaikki oli mennyt päin helvettiä, näin meidän kesken. Mustapartainen oli nukkunut huonosti jo pitkään, tehnyt aivan liikaa töitä ja ollut muutenkin aivan liikaa menossa.

Mustapartaisen ilmiasu muistutti enemmän Kalevan Alkon entisiä suurkäyttäjiä kuin kunniallista tutkijaa; mustat muovipussit silmien alla puhuivat omaan kieltään satunnaisille tarkkailijoille; jotainhan sitä on vedetty.

Niinpä niin. Niinhän sitä on.

Kahvia, ja paljon. Tai oikeastaan eipäs vähätellä: helvetin paljon.

Ehkä ne mustat pussit mustapartaisen silmien alla ovatkin täynnä kahvia?

Nääh.

Kaljaa kuitenkin. Tai kossua.

Mustapartainen repii vuoroin hiuksiaan, vuoroin partaansa. Miten ihmeessä tässä taas kävi näin?

Enpä tiedä.