Jaksamisesta.

Nyt täytyy sanoa, etten jaksa.

En vain jaksa.

Musiikkia ei edes saa tarpeeksi kovalle, että ajatukset hukkuisivat.
Kännin vetäminen ei oikein ole vaihtoehto.

Mitäs sitten?

Siitäs sait.

Siitäs sait, saatana!

Viimeinenkin viisaudenhammas lepää YTHS:n hammaslääkäreiden roska-astiassa. Ei muuten auttanut yhtään oloa suhteellisen totaalisesti valvotun/huonosti nukutun yön jälkeen.

Nyt sitten väsyttää, ikeneen kolottaa leikkausjäljen kohdalta ja selkä on aivan Scheissena.

Hienosti menee, mutta menköön.

Keittolounas (tai oikeastaan keittopäivällinen) ei tyydyttänyt nälkää, mutta ehkä tälläkin selviää. Jospa sitä huomenna uskaltaisi syödä jo vähän kiinteääkin ruokaa.

Jaaha ja nyt vuotaa verta. On se kivaa.

Todellisuus.

Todellisuus?

Niin mikä?

Olo tuntuu aivan joltain muulta kuin todelliselta. Ihan kuin eläisi jossain mielenkiintoisessa välitilassa, limbossa, toden ja tarun välillä.

Elämä muuttui kertaheitolla, vaikkakin siihen oli jo valmistauduttu pitkään.

Silti.

Toivottavasti todellisuus ei kolauta päähän vaan asettuu päälle pehmeästi. Syytä ainakin olisi!

Väsynyt, mutta onnellinen.
Tai jotain.

Henk.koht. DNA

Personal DNA.
(Selitykset näkyviin viemällä kursori alueiden päälle.)

Animated Leader

(Tarkemmat tulokset)

(Via Marjut,)

Lauantai-iltana

Kalja - check.
Sohva - check.
Matsi -

Mitä helvettiä?

Ai niin. Se tulee maksulliselta Canal -plussalta.

Ei sitten katsota matsia.

Radio Suomelta näyttäisi tulevan suora lähetys.
Laiha lohtu, mutta kai se on lohtu sekin.

Väsyttää, aivan hirvittävän paljon.

Elämää, ei sen enempää.

Saatanan Blogger on syönyt kolme viimeistä postaustani, en ole jaksanut niitä enää uudestaan kirjoitella.

Niinpä kaikki noin kaksi lukijaani ovat välttyneet vuodatukselta väsymyksestä ja...

Niin, enimmäkseen väsymyksestä.

Väsyttää edelleen. Jopa niin paljon, että lukioaikaiset haavekuvat pään peitteiden läpi pistettävästä kofeiiniruiskeesta nousevat jälleen ajatuksiin.

Nääh, ei se toimisi kuitenkaan.

Hauskana teknisenä yksityiskohtana alan ilmoittelemaan aina kun muistan juotujen kahvikuppien määrän työpaikan listasta. Kiinnostavaa? No ei varmasti.

Juotuja kupillisia aikavälillä 25.9 - 3.10:
12.

Tänään ei mittään.

Voi, sanoi mustapartainen, voi, mies haroessaan hiuksiaan tuskissaan.

Kaikki oli mennyt päin helvettiä, näin meidän kesken. Mustapartainen oli nukkunut huonosti jo pitkään, tehnyt aivan liikaa töitä ja ollut muutenkin aivan liikaa menossa.

Mustapartaisen ilmiasu muistutti enemmän Kalevan Alkon entisiä suurkäyttäjiä kuin kunniallista tutkijaa; mustat muovipussit silmien alla puhuivat omaan kieltään satunnaisille tarkkailijoille; jotainhan sitä on vedetty.

Niinpä niin. Niinhän sitä on.

Kahvia, ja paljon. Tai oikeastaan eipäs vähätellä: helvetin paljon.

Ehkä ne mustat pussit mustapartaisen silmien alla ovatkin täynnä kahvia?

Nääh.

Kaljaa kuitenkin. Tai kossua.

Mustapartainen repii vuoroin hiuksiaan, vuoroin partaansa. Miten ihmeessä tässä taas kävi näin?

Enpä tiedä.

Säätöä ja vääntöä

Ei se olekaan niin helppoa.

Uuden leiskan vääntäminen siis.

Etenkään kun pitäisi samaan aikaan valmistella huomisia luentoja, vääntää muutamaa projektia ja varailla junalippuja ensi viikon konferenssiin.

Väsymys kiusaa, edelleen. Siitä tuskin pääsee eroon.
Tai noh, ehkä sitten haudassa.

Sekään ei muuten helpota leiskan vääntöä.

Eikä helpottanut lauantaina juostua puolimaratoniakaan.

Hoh hoi.