Politiikkaa.

Siinä minä olin, neuvotteluhuoneessa. Vanhempi sovelluskehittäjä ja toimeni edellinen hoitaja oli juuri käyttänyt minua keppihevosenaan, päästäkseen tasoihin erään toisen yrityksen työntekijän kanssa.

Miksi?

Koska vanhempi sovelluskehittäjä oli hoitanut aikaisemmin myös tämän toisen työntekijän työtä. Kohtuullisen kehnolla menestyksellä, siis.

Siinä oli myös yrityksen toimitusjohtaja, joka ei ollut tyytyväinen vanhemman sovelluskehittäjän työhön asiakasrajapinnassa. Ei halunnut sanoa asiaa suoraan, vaan käytti nuorempaa projektipäällikköä osoittamaan asian.

Ja minähän olen se nuorempi projektipäällikkö.

Ken tietoa lisää, tuskaa lisää.

Olen ollut mukana liian monessa asiassa ja saanut tietää liian paljon asioista kulissien takana.

Miksi kulissien edessä tapahtuva ei riitä?

Olisi huomattavasti paljon helpompaa.

Vanha lähtee, paska jää.

Vanha lähtee, paska jää kuten vanha sanonta kuuluu.

Vaihdoin noin viiden vuoden jälkeen työpaikkaa helmikuun alusta. Ei sinällään kaduta.
Yhtään.

Sääli sinänsä, edellinen töipaikka tarjosi parhaimmillaan mahdollisuuden tehdä merkittäviä asioita ja hienoja juttuja.

Pahimmillaan tarjottiin huonoa palkkaa, paljon töitä ja minimaalinen arvostus tehtyä työtä kohtaan.

Lähdön jälkeen vittuilumentaliteetti jatkuu edelleen. Työtodistus onnistuttiin ryssimään, palkanmaksu onnistuttiin ryssimään ja niin edelleen.

(Karkea kieli nousee silkasta vitutuksen määrästä.)

Pomon kommentti

Soita suoraan itse sinne palkkoihin, ei hänellä ole aikaa

Aivan.

Haistakaa vaan.

Nyt vaan pitäisi miettiä, mitä teen pöydällä nököttävällä kirjekuorella.
Tuleen?
Roskiin?

Ei varmaan kehtaa, valitettavasti.

Miksi hyvät asiat piti pilata?

Likainen sormi, puhdista sormi.

Ongelma:
Likainen sormi,
Ratkaisu:
Puhdista sormi.

Tai näin siis neuvottiin uuden työpaikan oppaassa siitä, kuinka ovissa olevia biometrisiä tunnistimia tulisi käyttää ongelmatilanteessa.

Jaksoi huvittaa, ainakin hetken.

Uusi vuosi on alkanut uudella työllä, vaihteeksi teollisuuden parissa.
Paperit eivät ole vieläkään ulkona, mutta ehkä se tästä.

Leikkausrumba ei ole vieläkään ohi, viimeiset tikit pitäisi repiä silmistä noin kuukauden päästä.

Väsyttää, edelleen.

Ehkä sitä jaksaa tännekin taas jotain kirjoitella, tai sitten ei.

Luvassa käsien hikoilua.

Säätiedotus lupaa käsien hikoilua etelästä alkaen.

Syynä voidaan pitää ylläpidetyn sivuston sisällönhallintajärjestelmän päivittämistä versiosta 0.13 versioon 1.0.2.

Toivottavasti onnistuu - edes kohtuullisesti.

Teetsä jotain täällä?

Tänään, yhden kieppeillä.

Istun, teen töitä, odotan ihmisiä vastaanottoajalle.
Ovi on raollaan, ihmisiä kulkee ohi.

Yhtäkkiä arvon herra johtaja pistää pään ovesta sisään:

-"Ai sää oot täällä. Teetsä jotain täällä?"

Ei, en tee, muuten vaan istun yksin tyhjässä videoneuvottelutilassa näpyttelemässä tietokonetta.

-"Joo, teen. Siinä oven vieressä on varauslista. Vastaanottoaika."
-"Ai jaa. No kauanko se kestää?"
-"Sekin lukee siinä oven vieressä, mutta kahteen astihan se on."

Voi vitun vittu. Pehmeneekö pää tietyn koulutustason saavuttamisen jälkeen vai mistä on kyse?

Ei, en tee mitään. Se varauslista on siinä varmaankin ihan vain huvin vuoksi, ei niistä merkinnöistä kannata mitään välittää.

Ai niin, en varmaan muutenkaan tee työajalla juuri koskaan juuri mitään.

Ei helvetti.

Myöhemmin; huikean palkkausjärjestelmäuudistuksen virallinen julkistaminen.

Vesi kielellä; mitä sieltä tulee?

Ei mitään. Ei vittu yhtään mitään.

Palkka nousisi kokonaista seitsemän (7) euroa kuukaudessa!

Mitä nyt puhuttiin, että se olisi noussut reilulla satasella, mutta eihän se mitään.

Seitsemällä eurolla saa jo, hetkinen, vaikkapa seitsemän kahvia alakerran kahviosta.

Kyllä sillä vaan kelpaakin röyhiä.

Mutta ei se mitään.

Hankalan ihmisen maineen olen saanut jo aikaa sitten.

Motivointia a la Ameeban työpaikka.

<avautuminen>

Ei vittu sanon minä.

Jaa niin miksi?

Meillä töissä osataan motivointi, harvinaisen hyvin.

Kolme päivää konferenssissa, meno yön yli junalla koska firma ei maksa kotimaan lentoja ellei matkaan mene yli kahtatoista tuntia, tulo junalla, kahdeksan tuntia.

Kävely tapahtumapaikalle hotellilta, kävely rautatieasemalta hotellille ja kaikki tietenkin myös toiseen suuntaan.
Koska firma ei maksa takseja ja busseja ei yllättäen kulje kovin hyvin.

Esitelmä vaivalla kirjoitetusta artikkelista, aktiivista keskustelua, verkostoitumista.
Vähän unta, paljon töitä.

Ja sitten, kotiinpaluumatkalla sähköpostissa odottaa viesti sihteeriltä:

Pomo haluaa tietää piditkö esitelmän XX:ssä. T: Sihteeri.

No mitä vittua? En pitänyt, ihan piruuttani vaan hengailin paikalla kolme (työ-)päivää muiden töiden kasautuessa.

Ihan vittuillakseni matkustin junassa yhteensä melkein kaksikymmentä tuntia kolmen ja puolen päivän sisällä.

Ihan vaan vittuillakseni tein artikkelia työkaverin kanssa hiki hatussa (omalla ajalla).

Ihan vaan vittuillakseni.

Mitä helvettiä? Jos menen konferenssiin esittelemään paperin, oletus on varmaankin että myös pidän esityksen, ei muuta,

Kyllä meillä osataan motivoida.

Mol.fi, sinne se työ mennyt on?

</avautuminen>