torstaina, syyskuuta 21, 2006

Tänään ei mittään.

Voi, sanoi mustapartainen, voi, mies haroessaan hiuksiaan tuskissaan.

Kaikki oli mennyt päin helvettiä, näin meidän kesken. Mustapartainen oli nukkunut huonosti jo pitkään, tehnyt aivan liikaa töitä ja ollut muutenkin aivan liikaa menossa.

Mustapartaisen ilmiasu muistutti enemmän Kalevan Alkon entisiä suurkäyttäjiä kuin kunniallista tutkijaa; mustat muovipussit silmien alla puhuivat omaan kieltään satunnaisille tarkkailijoille; jotainhan sitä on vedetty.

Niinpä niin. Niinhän sitä on.

Kahvia, ja paljon. Tai oikeastaan eipäs vähätellä: helvetin paljon.

Ehkä ne mustat pussit mustapartaisen silmien alla ovatkin täynnä kahvia?

Nääh.

Kaljaa kuitenkin. Tai kossua.

Mustapartainen repii vuoroin hiuksiaan, vuoroin partaansa. Miten ihmeessä tässä taas kävi näin?

Enpä tiedä.

maanantaina, syyskuuta 18, 2006

Motivointia a la Ameeban työpaikka.

<avautuminen>

Ei vittu sanon minä.

Jaa niin miksi?

Meillä töissä osataan motivointi, harvinaisen hyvin.

Kolme päivää konferenssissa, meno yön yli junalla koska firma ei maksa kotimaan lentoja ellei matkaan mene yli kahtatoista tuntia, tulo junalla, kahdeksan tuntia.

Kävely tapahtumapaikalle hotellilta, kävely rautatieasemalta hotellille ja kaikki tietenkin myös toiseen suuntaan.
Koska firma ei maksa takseja ja busseja ei yllättäen kulje kovin hyvin.

Esitelmä vaivalla kirjoitetusta artikkelista, aktiivista keskustelua, verkostoitumista.
Vähän unta, paljon töitä.

Ja sitten, kotiinpaluumatkalla sähköpostissa odottaa viesti sihteeriltä:

Pomo haluaa tietää piditkö esitelmän XX:ssä. T: Sihteeri.


No mitä vittua? En pitänyt, ihan piruuttani vaan hengailin paikalla kolme (työ-)päivää muiden töiden kasautuessa.

Ihan vittuillakseni matkustin junassa yhteensä melkein kaksikymmentä tuntia kolmen ja puolen päivän sisällä.

Ihan vaan vittuillakseni tein artikkelia työkaverin kanssa hiki hatussa (omalla ajalla).

Ihan vaan vittuillakseni.

Mitä helvettiä? Jos menen konferenssiin esittelemään paperin, oletus on varmaankin että myös pidän esityksen, ei muuta,

Kyllä meillä osataan motivoida.

Mol.fi, sinne se työ mennyt on?

</avautuminen>

maanantaina, syyskuuta 04, 2006

Säätöä ja vääntöä

Ei se olekaan niin helppoa.

Uuden leiskan vääntäminen siis.

Etenkään kun pitäisi samaan aikaan valmistella huomisia luentoja, vääntää muutamaa projektia ja varailla junalippuja ensi viikon konferenssiin.

Väsymys kiusaa, edelleen. Siitä tuskin pääsee eroon.
Tai noh, ehkä sitten haudassa.

Sekään ei muuten helpota leiskan vääntöä.

Eikä helpottanut lauantaina juostua puolimaratoniakaan.

Hoh hoi.

torstaina, elokuuta 31, 2006

Onnistui!

Hei, se onnistui!

Ameeba asuu uudessa Bloggerin versiossa.

Uusia ominaisuuksia ei ole vielä tullut vastaan (ainakaan kovin montaa).

Jospa sitten tulevaisuudessa;)

(Edit: Ulkoasu mennee uusiksi tänään, kaikki muukin epävakaus johtunee säätämisestä. Pahoittelen haamupäivityksiä!)

(Edit2: Huoh. Bloggerin teemat näyttävät sanalla sanoen aivan hirveiltä. Uutta leiskaa tekemään, siis.)

Pitkä kuiva kausi.

Pitkä ja kuiva bloggaamaton kausi loppui juuri nyt.

Jaa miksi en kirjoitellut mitään?

Yritin päivittää Ameeban pellin alla hyrisevän Bloggerin Beta-versioon (lisää Beta-versiosta englanniksi).

Ei onnistunut ihan kuten elokuvissa.

Tänään (jo tänään! Eihän tässä kulunutkaan kuin noin kymmenen päivää!) sain postia Bloggerin käyttötuelta kahden sinne lähetetyn spämmiviestin jälkeen:

Thanks for your interest in the new Blogger in beta and we're sorry we were unable to switch you over.
Please try switching again at a later date via the promo that will reappear in your dashboard, and be sure to remember your Google Account information as you will need it to switch to the new version of Blogger.
For now, you can still log in to Blogger using your original Blogger account.


Mikä pahinta, päivityksestä kertova nappula ilmestyi taas blogin hallintapalveluun.
Onkohan tänään jo later date?

Olenkohan riittävän itsetuhoinen?

Hmm.

Lienee sanomattakin selvää, mihin tulokseen päädyin.

Mikäli päivityksiä ei (taaskaan) tipu, olen muuttanut varmistuskotiini osoitteeseen
http://masentunutameeba.wordpress.com.

keskiviikkona, elokuuta 16, 2006

Minun possessiivisuffiksi.

Tiedättekö?

Jaa minkä?

No sen, kun jokin vaan ärsyttää aivan suunnattomasti.

Allekirjaillutta ärsyttää esimerkiksi valitettavan paljon yleistynyt possessiivisuffiksin raiskaaminen.

Alla eräitä tänään korvaan sattuneita esimerkkejä:

Sinä olet minun tuulensuoja
talon seinä sekä postin tuoma
minä luen sua pitkään aamulla

Olet minun mattopiiska
aina viritetty rotanliiska
minä pidän sua vaatekaapissa

-- Zen Cafe / Tuulensuoja

ja
minun oikeus on
ottaa kaikki, mikä minulle kuuluu
vastaväitteisiin
en edes suostu vastaamaan

-- Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus / Kylmä Tila / Minun oikeus


Vanhaa kunnon Tilt.tv -esimerkkiä ("Mikä on sun Crash Badicootein kokemus?") en viitsi edes kaivaa esiin tässä kohtaa.

Pilkunnussintaahan tämä on, tietenkin. Minun oikeus on kuitenkin avautua tänne minun blogiin kaikista tällaisista(kin) asioista.

Minä. Mää. Mä.
Minun oikeus.

Niin kerta.

tiistaina, elokuuta 15, 2006

Seksielämää eli kertomus käyttäjän harhailusta eräällä verkkosivustolla..

<avautuminen>

Seksielämää?

Seksielämää.

Näyttääpäs mielenkiintoiselta sivustolta, tietoa ehkäisystä, seksuaalisuudesta ja rakastamisesta. Kuulostaa hyvältä ja tarpeelliselta.

Luen eteenpäin. Kyllä, miksipä ei.

Seksielamaa.fi-sivuilta saa monipuolista tietoa ehkäisyn ja seksuaalisuuden eri puolista.

Edelleen kuulostaa hyvältä. Alareunasta löytyvä copyright -merkintä (2005 Organon) vain ihmetyttää, seuraanpa linkkiä.
Ahaa, kansainvälinen lääkealan yritys Organon. Selvä.

Palaan takaisin sivustolle, selaan eteenpäin.
Alan epäilemään, etten kuulu sivuston kohderyhmään kauniista otsikosta ja hyvistä ajatuksista huolimatta kun tekstiä lukiessani tormään "My Body, My Decision" -kampanjaan.

Jokaisella ihmisellä on yksilöllinen ja ainutlaatuinen tapa tuntea, ajatella ja reagoida seksuaalisesti. Kaikki tunteet ovat sallittuja ja oikeutettuja, sen sijaan teot voivat olla joko oikeita tai vääriä. Vääriä ovat ne teot, jotka loukkaavat tai vahingoittavat toista ihmistä tai tekijää itseään.

Sinä olet oman elämäsi tärkein ihminen. Arvosta itseäsi ja omaa kehoasi. Silloin voit vaatia sitä myös muilta.
Hyviä ajatuksia!

Luen eteenpäin (korostukset Ameeban).

Jokaisella on oikeus saada luotettavaa ja asiallista tietoa seksuaalisuudesta, ehkäisystä ja seksistä. Tieto auttaa päätösten teossa.

Sinä päätät!– ”My Body My Decision” on kannanotto suomalaisten tyttöjen ja naisten seksuaalisen itsemäärämisoikeuden puolesta.

Mitäh?

Jokaisella on oikeus, mutta kantaa kannattaa ottaa vain toisen sukupuolen puolesta?
Mitä helvettiä?
Tärkeä asia, hyvin kirjoitettua tekstiä. Sitten syöksytään taas jonnekin aivan muualle.

Luen eteenpäin epäillen jo hieman itseäni. Luulin tulleeni seksistä, rakkaudesta ja ehkäisystä neutraalisti kertovalle verkkosivustolle, joka auttaisi nuoria yleensä.

Olin väärässä.

Eihän tämän tarkoitus ole auttaa nuoria (tai minkä tahansa ikäisiä) ihmisiä yleensä.
Tarkoitus on auttaa toista sukupuolta.

Vastaanko kyselyyn ja saan (ehkä) rannekkeen?
En.

Mielestäni seksuaalinen itsemääräämisoikeus kuuluu kaikille, ei vain toiselle sukupuolelle.

Mitä sivusto opettaa?

Sen, että seksuaalinen itsemääräämisoikeus kuuluu naiselle, ei molemmille. (Miehen seksuaalinen itsemääräämisoikeus on tietenkin itsestään selvää, siihen ei tarvitse puuttua.)

Pitäisiköhän asian olla yhteinen?

Monet ovat tarkkoja ehkäisyvälineen hormonipitoisuudesta, toiset eivät tarvitse säännöllistä ehkäisyä ja osa haluaa mahdollisimman vaivattoman ratkaisun. Silläkin on väliä, oletko synnyttänyt vai et.

Hmm. En ole synnyttänyt, tuskin tulen synnyttämäänkään, sattuneesta syystä.

Kaikki ehkäisystä kertovat, sinällään informatiiviset, tekstit ovat naisen näkökulmasta. "Puhuvat päät" ehkäisymuotojen lisätietoja kertomassa ovat nuorten naisten päitä (saavutettavuusihmisen niskakarvat ovat viimeistään tässä vaiheessa pystysssä - kuvilla välitetään olennaista tietoa vaihtoehtoistekstien ollessa tyhjiä).

Mitä tällä halutaan viestittää? Sitäkö, että ehkäisy on vain naisen asia? Ei kait sen näin pitänyt mennä?
(Halutaanko saavutettavuuden kannalta erittäin kehnoilla sivuilla viestittää, että toimintarajoitteisilla ihmisillä ei ole mitään asiaa seksuaalisuuden, ehkäisyn ja rakkauden maailmaan? Halpa - myönnetään.)

Palkokasvia ei varmaankaan enää saa ulos sieraimesta, joten luen eteenpäin ("Suuri tutkimus"):
  • Suurin osa nuorista naisista on sitä mieltä, että mediassa naisia on esineellistetty liikaa

  • Mukavana vastapainona nähdään, että nykyään mediassa esiintyy myös vähäpukeisia miehiä

Olen osaltaan samaa mieltä, naisia on mediassa kohdeltu tökerösti ja esineellistäen.

Mutta.

Jos jokin asia on pielessä toiselle sukupuolelle, onko järkevin tie parantaa asia jakamalla kurjuutta asiaan puuttumisen sijaan?

Niinpä niin.

Tutkimuksen suoritti sivuston mukaan Rian Oy. Valistussivustoltahan linkkiä yrityksen sivustolle ei löydy, mutta Google pelastaa jälleen...
Tutkimus on nähtävästi tehty internet-kyselynä 15-35 -vuotiaiden naisten keskuudessa. Miksi vain naisten, miksi vain internet -tutkimuksena ja miksi tuloksia ei pääse tarkastelemaan tarkemmin?
Jos parisuhde on vakiintunut, kumppani on mukana päättämässä ehkäisymenetelmästä. Kolme neljästä pitää kumppanin mielipidettä tärkeänä.

Siis hetkinen, silloin kun parisuhde on vakiintunut? Sitä ennen ei ole mitään sanottavaa asiaan? Käännetäänpä vähän: jos nainen haluaa vakiintumattomassa parisuhteessa harrastaa seksiä ilman ehkäisyä, ei miehellä pitäisi olla asiaan mitään sanottavaa?

Huh huh.

Olen aina kuvitellut, että parisuhde tai seksi tapahtuu kahden ihmisen välillä. Yhtä lailla olen ilmeisesti harhaisesti ajatellut, että parisuhteessa (vakiintuneessa tai vakiintumattomassa) molempien pitäisi olla tasa-arvoisia.
Molemmilla pitäisi olla itsemääräämisoikeus.

Näinhän asia ei ilmeisesti ole.

My Body, My Decision.
</avautuminen>

perjantaina, elokuuta 11, 2006

Hienoja ajatuksia.

Joskus päähän pälkähtää helvetin hyviä ajatuksia.
Useimmiten tämä sattuu tapahtumaan vähintään kohtuullisen humalatilan seurauksena.

Niin eilenkin.

Siinä vaiheessa kun illan isäntä kysyi toisen sikarin polttamisesta, olisi pitänyt tajuta sanoa "ei". En sanonut.

Nyt väsyttää, mutta pitihän uutta elämää juhlistaa.

Onnea jälkikasvulle ja vanhemmille!

keskiviikkona, elokuuta 09, 2006

Meme.

Matkalla-Marjutilta kaapattu meemi:

You are Perl. People have a hard time understanding you, but you are always able to help them with almost all of their problems.
Which Programming Language are You?


Jep, jep.

maanantaina, elokuuta 07, 2006

Go TuS, Go!

Hups, väärä kieli otsikossa.

TuS Koblenz nousi 2. Bundesligaan tälle kaudelle. Ensimmäinen peli on 13.8, toivottavasti voittavat.

TuS Koblenz, kuva varastettu seuran kotisivulta.

Lupaan mennä katsomaan edes yhden pelin, ainakin jos nousevat Bundesligaan.
Jäsen J lähtee tietenkin mukaan, eh?

sunnuntai, elokuuta 06, 2006

Mittari raksuttaa.

Mittari raksautti tänään (tai oikeastaan eilen) vuoden lisää tauluun.

Muutama vuosi puuttuu vielä ensimmäisestä suuresta kriisistä, noin klassisesti ajatellen siis.

Jaa että mitä tein tänään?
Miten juhlistin asiaa?

Osallistuin kilpailuihin, ensimmäisiin vastaaviin vuoden -97 jälkeen. Otin pataan käytännössä kaikilta, mukaan lukien naisten sarjan voittajan.

Silti ei harmita.

Ainakaan kauhean paljon.

Painoa on päällä 10 kiloa enemmän kuin viimeksi vastaavissa kilpailuissa, onneksi suurin osa sentään muuta kuin läskiä.

Kipeitä muistoja on lastina enemmän, paljon enemmän.
Onneksi niitä hyviäkin.

Kokemusta? No jaa. Sitä on ainakin enemmän.

Vielä pitäisi tietää mitä helvettiä sillä tekee.

tiistaina, elokuuta 01, 2006

Väsyttää.

Väsyttää muuten sitten suoraan sanoen aivan saatanasti.

Niin paljon, että väsymys tuntuu selässä asti.
(Olenko muuten ainoa, jolla väsymys tuntuu erikoisissa paikoissa?)

Viimeisestä hyvin nukutusta yöstä on kohta varmaan kolme viikkoa tai jotain. Hyvin menee, mutta menköön.

Alla Ameeba Saksassa luistelemassa. Pieni kuva nyysitty tapahtumanjärjestäjän sivuilta (tiedän, rikollista!).

Ameeba Saksassa maratonilla. Arvaa missä kohtaa vauhtijonoa?
Kukahan minä olen noista?

Väsyttää edelleen. Pitäisi mennä luistelemaan.
En taida jaksaa.

tiistaina, heinäkuuta 25, 2006

Minustako Yhdys Sana Tietäjä?

Voisinkohan minä?

Siis minä, alkaa Yhdys Sana Tietäjäksi?

Tai hetkinen, olisikohan minusta Lehti Toimittajaksi?
Vaikka Ilta Lehteen?

Ehkä, ehkä.

Ainakin tämän kisan perusteella:
Sinustako Rock Guru?.

Ei, minusta ei Rock Gurua. Tälläkään kertaa.

Ai niin, ei sitä Rock Gurua tulisi varmaan muutenkaan. Ainakaan jos näkö olisi vielä pikkuisen huonompi tai laajakaista tökkisi ja joutusi surffaamaan kännykällä.

Alla on kuva kilpailun sivustosta osoitteessa http://www.iltalehti.fi/rockguru/. Kuvat on korvattu vaihtoehtoisteksteillään (alt-attribuutit).
Kuva Rock Guru -kilpailun etusivusta, kuvat korvattu vaihtoehtoisteksteillä
Mitä näkyy?

Java-peliäkin pääsee pelaamaan oikein hyvin, vaikkapa mobiililaitteella. Ainakin jos sattuu selaamaan kuvat päällä... (http://www.iltalehti.fi/rockguru/java.shtml kuvat korvattuna vaihtoehtoisteksteillä.)
Rock Guru -kisan java-sivu

Opera Minillä etusivu näyttää muuten tosi hyvältä!
Rock Gurun etusivu Opera Minilla

perjantaina, heinäkuuta 21, 2006

Se ei ollut hyvä peli.

Ei, se ei ollut hyvä peli. Olkoonkin, että Ato Pohja teki kaikki maalit, muutaman kauden myöhässä tosin.

Pelistä jäi huono maku suuhun, vaikkakin oli vasta kauden toinen tappio. Ei näin.

Sen sijaan takana istunut pikkupoika heitteli muutaman legendaarisen läpän:


United! Teilla on enemmän faneja kuin Kiinassa on asukkaita!

ja

United! Uskokaa itseenne niin pystytte ihan mihin vaan!

Niin. Siitä oppia kaikille.

keskiviikkona, heinäkuuta 19, 2006

Olen suojassa hyttysiltä eli mainoksia kansalle.

Olen suojassa hyttysiltä - mainos
Loman aikana bongattuja mainoksia, osa 1. Posted by Picasa

tiistaina, heinäkuuta 18, 2006

Folksonomia on pop.

Nykyään yleistynyt taggaus on iloinen asia (esimerkkejä palveluista: del.icio.us, flickr ja niin edelleen).

Pohjimmiltaanhan asiassa on kyse folksonomioiden käytöstä esimerkiksi blogipostauksien luokitteluun. Aiheesta voi lukea lisää esimerkiksi seuraavista lähteistä:



Jaa niin mitä?

Niin, folksonomioiden käytöstä.
Hieman yksinkertaistaen puhutaan siitä, että esimerkiksi verkkopalvelun käyttäjä liittää palveluun, viestiin, linkkiin tai vastaavaan jonkin avainsanan ja tulee samalla luokitelleeksi kohteen.
Luokittelu ei yleensä perustu ennalta sovittuun sanastoon eikä ole poissulkeva, luokittelun kohde voi esiintyä useammassakin luokassa.

Niin, asiaan.

Sivupalkissakin esiintyvä last.fm on eräs esimerkki uudenaikaisesta verkkopalvelusta, jossa hyödynnetään folksonomioita, tällä kertaa musiikin (kappaleiden, artistien ja levyjen) luokittelussa.

Koska kyseessä on folksonomia, ei sanastoa ole sovittu etukäteen. Käyttäjä voi itse päättää mitä avainsanoja haluaa käyttää, milloin ja miten.

Mielenkiintoista? Mielestäni kyllä.

Kuten joku kouluttajani joskus sanoi, puhekoulutus maksetaan verellä.

Siispä, esimerkkejä folksonomioiden käytöstä last.fm -palvelussa (avainsanat):


Omalla kuivalla tavallaan hauskaa on seurata samalle kappaleelle annettujen avainsanojen kirjoa. Esimerkkinä vaikkapa Britney Spearsin "Baby One More Time".

Hyöty kappaleiden luokittelusta on jossain määrin kyseenalainen; esimerkiksi halutessani kuulla suomalaista musiikkia voin yrittää soittaa Suomesta kotoisin olevien käyttäjien ryhmäradiota, etsiä avainsanoilla suomi, finland, finnish, suomalaista ja niin edelleen.

Itse pyrin luokittelemaan musiikkia suhteellisen neutraalisti lähinnä musiikkityylin ja kokemusten mukaan.

En ole kuitenkaan sortunut esimerkiksi käyttämään avainsanaa sex kokemusteni kuvailuun.

Folksonomia on ilmaisuvoimainen tapa luokitella asioita puutteistaan huolimatta. Voitaisiin jopa sanoa, että folksonomia on pop.

Nyt palaan kuuntelemaan musiikkia avainsanalla trance.

maanantaina, heinäkuuta 17, 2006

Tukos.

Pitäisi suunnitella leiska useampaankin kuin yhteen paikkaan tai palveluun.

Ei vaan saa aikaiseksi. Äijä on ihan tukossa.

Millähän tämän saisi auki?

perjantaina, heinäkuuta 14, 2006

Testataan - melankoliaa.

Testeilyä pitkästä aikaa!

Melancholly
21 Sanguine, 57 Melancholy, 35 Choleric, 21 Phlegmatic

Hail to you who is Melancholly.

The depth to see into the heart and soul of life.
The artistic nature to appreciate the beauty of the world.
The talent to create a masterpiece where nothing existed before.
The ability to analyze and arrive at the proper solution.
The eye for detail while others do shoddy work.
The aim to finish what you start.
The pledge "if it is worth doing, it's worth doing right."
The desire to "do all things decently and in order."

Here is what is so totally awesome about you:
You are deep, thoughtful, analytical, insightful, serious, purposeful, genius prone, talented, creative, possibly artistc, musical, poetic or philisophical. You are considerate, conscientious, self-sacrificing, and sensitive to others. In the workplace you set high standards, pick up after others, are schedule oriented, organized, detail concious, persistent, and thorough. You like charts and graphs. You see the problems and find creative solutions. As a friend, you make friend's cautiously, are content to stay in the background, avoid causing attention, are faithful and devoted, deeply concerned for others, will listen to complaints, and you can solve people's problems.

This is a realistic analysis of what is wrong with you:
You remember negatives, hold on to hurt, sulk, get moody or depressed or guilty, you are too introspective, self-centered, with a low self-image, you feel persecuted and you mind is off in another world. In the workplace you may be too meticulous, or a martyr. You are not people oriented, choose dificult work, are hesitant to start, spending too much time on planning, prefering analysis to work, and you are hard to please with your high high standards. You secretly have a deep need for approval. As a friend you live through others, are critical, withdrawn, hold back affection, don't accept compliments, you are unforgiving, suspicious, and you dislike those in opposition towards whom you are antagonistic and even revengeful.


And yet you are still wonderful. There is no blame here. This is just how melanchollies tend to be. This analysis is just a tool to help you understand yourself better so you can have more power to get what you want. Your negatives are difficult, but your strengths are the most powerful, the most disciplined of the 4 temperments. Without you things spin wildly out of control. Without you no one thinks before they leap into action. You are our Rock.

Curious about the 4 temperment types?
here are links to the 4 basic results you can get.



The Personality Plus Profiler Test written by mahdroo on OkCupid

(Poistettu kiusallista formatoivaa HTML-merkkausta ja taulukkotaitto.)

keskiviikkona, heinäkuuta 12, 2006

Jalkapalloa.

MM-kisat olivat ja menivät.

Paikan päällä tunnelmaa kävi haistelemassa joku muukin kuin minä:
IL: Achtung, achtung! Olutta ja jalkapalloa.


Keskisuureen Koblenziin, noin 20 kilometrin päähän majapaikastani, oli pystytetty suuri ulkoilmakatsomo keisari Wilhelm II:n silmien alle.


Siellä sitä käytiin katsomassa otteluita yksin kappalein itsekin.
Ja kyllä, olutta ja makkaraa riitti.

Olisi kannattanut lähteä, jäsen J!

maanantaina, heinäkuuta 10, 2006

Niemi takaisin Unitedin riveihin!

No mutta, tulihan se sieltä!

Jari Niemi palaa Tampere Unitedin riveihin.

Parhaita uutiaia vähään aikaan.